Job 7

1 “¿No es la vida de los seres humanos como una condena a trabajos forzados? ¿No pasan sus días como los de un jornalero?

"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?

2 Como un esclavo que anhela un poco de sombra, como un obrero que espera ansiosamente el día de la paga,

Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

3 me han tocado meses de vacío y noches de miseria.

Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

4 Cuando me acuesto me pregunto: ‘¿Cuándo me levantaré?’ Pero la noche sigue y sigue, y doy vueltas en la cama hasta el amanecer.

Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

5 Mi cuerpo está cubierto de gusanos y sucio; mi piel está agrietada, con llagas que supuran.

Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.

6 Mis días pasan más rápido que la lanzadera de un tejedor y llegan a su fin sin esperanza.

Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.

7 Recuerda que mi vida es sólo un soplo; no volveré a ver la felicidad.

Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

8 Los que me miran ya no me verán; sus ojos me buscarán, pero yo me habré ido.

Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

9 Cuando una nube desaparece, se va, al igual que quien baja al Seol no vuelve a subir. (Sheol h7585)

Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)

10 Nunca volverán a casa, y la gente que conocían los olvidará.

Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

11 “Entonces no, no me callaré; hablaré en la agonía de mi espíritu; me quejaré en la amargura de mi alma.

Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.

12 ¿Acaso soy el mar, o soy un monstruo marino para que ustedes tengan que cuidarme?

Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?

13 Si me digo a mí mismo: ‘Me sentiré mejor si me acuesto en mi cama’, o ‘me servirá recostarme en mi sofá’,

Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

14 entonces me asustas tanto con sueños y con visiones

niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.

15 que prefiero ser estrangulado; prefiero morir antes que convertirme en un simple saco de huesos.

Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.

16 “¡Odio mi vida! Sé que no viviré mucho tiempo. Déjame en paz porque mi vida es sólo un soplo.

Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

17 ¿Por qué los seres humanos son tan importantes para ti? ¿Por qué te preocupas tanto por ellos

Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,

18 que los vigilas cada mañana y los examinas a cada momento? ¿No dejarás nunca de mirarme?

tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?

19 ¿No me dejarás nunca en paz el tiempo suficiente para recuperar el aliento?

Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?

20 ¿Qué he hecho mal? ¿Qué te he hecho, Vigilante de la Humanidad? ¿Por qué me has convertido en tu objetivo, de tal modo que soy una carga hasta para mí mismo?

Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

21 Si es así, ¿por qué no perdonas mis pecados y quitas mi culpa? Ahora mismo voy a tumbarme en el polvo, y aunque me busques, me habré ido”.

Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."