Job 30
1 Pero ahora se ríen de mí personas mucho más jóvenes que yo; personas a cuyos padres no pondría a trabajar con mis perros pastores.
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 Son demasiado débiles para serme útiles y están agotados.
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 Adelgazados por el hambre y la necesidad, tratan de comer la tierra seca en el desierto oscuro y desolado.
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 Allí recogen hierbas del desierto y las hojas de los arbustos, y comen las raíces de las retamas.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 Fueron expulsados de la comunidad.
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 La gente gritaba tras ellos como si fueran ladrones. Tienen que vivir en barrancos peligrosos, en cuevas y entre las rocas.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 Gritan como animales entre los arbustos; se acurrucan entre la maleza para refugiarse.
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 Son gente insensata, sin nombre, que ha sido expulsada de la tierra.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 Pero ahora se burlan de mí en sus cantos; ¡me he convertido en un chiste para ellos!
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 Me desprecian y rehúyen; no dudan en escupirme a la cara.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 Dios ha aflojado la cuerda de mi arco y me ha humillado.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 La chusma se levanta contra mí, y me hace correr; como una ciudad sitiada planifican formas de destruirme.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 Cortan mi vía de escape; provocan mi caída y lo hacen sin ayuda de nadie.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 Entran por una amplia brecha; se precipitan mientras el muro se derrumba.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 Me invaden los terrores; mi honor se lo lleva el viento; mi salvación se desvanece como una nube.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 Y ahora mi vida se desvanece; cada día la desesperación me atenaza.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 Por la noche mis huesos agonizan; el dolor me roe y no cesa.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 Dios me agarra bruscamente por la ropa; me tira del cuello de la camisa.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 Me ha arrojado al barro; me ha humillado como polvo y ceniza.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 Dios, clamo a ti, pero no respondes; me presento ante ti, pero ni siquiera te fijas en mí.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 Te has vuelto cruel conmigo; usas tu poder para hacerme sufrir.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Me levantas y me llevas en el viento; me arrojas en el torbellino.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 Sé que me llevas a la muerte, al lugar donde van todos los vivos.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 ¿Quién querría dar una patada a un hombre cuando está abatido, cuando claman por ayuda en su momento de dificultad?
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 ¿No lloré por los que pasaban por momentos difíciles? ¿No me afligí por lo que sufrían los pobres?
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 Pero cuando busqué el bien, sólo vino el mal, y cuando esperé la luz, todo lo que vino fue oscuridad.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 En mi interior hay confusión, nunca se detiene; me enfrento a días de desesperación.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 Estoy tan deprimido; ver el sol no ayuda. Me pongo de pie en la asamblea y clamo por ayuda.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 Soy como un hermano de los chacales, un compañero de los búhos.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 Mi piel se ennegrece sobre mí; y mis huesos arden dentro de mí.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 Mi lira sólo toca canciones tristes, y mi pipa es la voz de los que lloran.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
