Job 14
1 “La vida es corta y está llena de problemas,
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 como una flor que florece y se marchita, como una sombra pasajera que pronto desaparece.
kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 ¿Acaso te fijas en mí, Dios? ¿Por qué tienes que arrastrarme a los tribunales?
Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 ¿Quién puede sacar algo limpio de lo impuro? Nadie.
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Tú has determinado cuánto tiempo viviremos: el número de meses, un límite de tiempo para nuestras vidas.
Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Así que déjanos tranquilos y danos un poco de paz, para que, como el obrero, podamos disfrutar de unas horas de descanso al final del día.
Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 “Incluso un árbol cortado tiene la esperanza de volver a brotar, de echar brotes y seguir viviendo.
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Aunque sus raíces envejezcan en la tierra y su tronco muera en el suelo,
Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 sólo un hilo de agua hará que brote y se ramifique como una planta joven.
niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 “Pero los seres humanos mueren, su fuerza disminuye; perecen, y ¿dónde están entonces?
Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Como el agua que se evapora de un lago y un río que se seca y desaparece,
Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 así los seres humanos se acuestan y no vuelven a levantarse. NO despertarán de su sueño hasta que los cielos dejen de existir.
niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 “Quisiera que me escondieran en el Seol; escóndeme allí hasta que tu ira desaparezca. Fija allí un tiempo definido para mí, y acuérdate de mi. (Sheol h7585)
Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
14 ¿Volverán a vivir los muertos? Entonces tendría esperanza durante todo mi tiempo de angustia hasta que llegue mi liberación.
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Me llamarías y yo te respondería; me añorarías, al ser que has creado.
Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Entonces me cuidarías y no me vigilarías para ver si peco.
Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 Mis pecados estarían sellados en una bolsa y tú cubrirías mi culpa.
rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 “Pero así como las montañas se desmoronan y caen, y las rocas se derrumban;
Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 así como el agua desgasta las piedras, como las inundaciones arrastran el suelo, así destruyes la esperanza que tienen los pueblos.
vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Los dominas continuamente y desaparecen; distorsionas sus rostros al morir y entonces los despides.
Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Sus hijos pueden llegar a ser importantes o caer de sus puestos, pero ellos no saben ni se enteran de nada de esto.
Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
22 Cuando la gente muere sólo conoce su propio dolor y está triste por sí misma”.
Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
