Cantar de los Cantares 2
1 Yo soy el lirio de Sarón, la azucena de los valles.
Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.
2 Como una azucena entre los espinos, así, es mi amiga entre las doncellas.
Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.
3 Como el manzano entre los árboles silvestres, tal es mi amado entre los mancebos. A su sombra anhelo sentarme, y su fruto es dulce a mi paladar.
Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.
4 Me introdujo en la celda del vino, y su bandera sobre mí es el amor.
Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.
5 ¡Confortadme con pasas! ¡Restauradme con manzanas! porque languidezco de amor.
Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.
6 Su izquierda está debajo de mi cabeza, y su derecha me abraza.
Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.
7 Os conjuro, oh hijas de Jerusalén, por las gacelas y las ciervas del campo, que no despertéis ni inquietéis a la amada, hasta que ella quiera.
Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.
8 ¡La voz de mi amado! Helo aquí que viene, saltando por los montes, brincando sobre los collados.
Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.
9 Es mí amado como el gamo, o como el cervatillo. Vedlo ya detrás de nuestra pared, mirando por las ventanas, atisbando por las celosías.
Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.
10 Habla mi amado, y me dice: Levántate, amiga mía; hermosa mía, ven.
Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.
11 Porque, mira, ha pasado ya el invierno, la lluvia ha cesado y se ha ido;
Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:
12 aparecen ya las flores en la tierra; llega el tiempo de la poda, y se oye en nuestra tierra la voz de la tórtola.
Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;
13 Ya echa sus brotes la higuera, esparcen su fragancia las viñas en flor. ¡Levántate, amiga mía; hermosa mía, ven!
Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.
14 Paloma mía, que anidas en las grietas de la peña, en los escondrijos de los muros escarpados, hazme ver tu rostro, déjame oír tu voz; porque tu voz es dulce, y tu rostro es encantador.
Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.
15 Cazadnos las raposas, las raposillas que devastan las viñas, porque nuestras viñas están en flor.
Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.
16 Mi amado es mío, y yo soy suya; él apacienta entre azucenas.
Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,
17 Mientras sopla la brisa, y se alargan las sombras, ¡vuélvete, amado mío! ¡Aseméjate al gamo, o al cervatillo, sobre los montes escarpados!
Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.
