Job 14
1 “El hombre, nacido de mujer, vive corto tiempo, y se harta de miserias.
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
2 Brota como una flor, y se marchita, huye como la sombra, y no tiene permanencia.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
3 ¿Sobre un tal abres Tú los ojos, y me citas a juicio contigo?
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
4 ¡Oh, si se pudiera sacar cosa limpia de lo inmundo! Nadie lo puede.
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
5 Ya que Tú has determinado los días (del hombre) y fijado el número de sus meses; le señalaste un término que no puede traspasar;
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
6 aparta de él tu mirada para que repose, hasta que, como el jornalero cumpla sus días.
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
7 El árbol tiene esperanza; siendo cortado, no deja de retoñar, y no cesan sus renuevos.
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
8 Aun cuando envejeciere su raíz en la tierra, y haya muerto en el polvo su tronco,
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
9 sintiendo el agua retoña, y echa ramas como planta (nueva).
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
10 EI hombre si muere, queda postrado; si expira, ¿dónde va a parar?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
11 Como las aguas del lago se están evaporando y el río se agota y se seca,
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
12 así el hombre cuando se acuesta no se levanta más. No despertará, hasta que se hayan consumido los cielos; ni se levantará de su sueño.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
13 ¡Ojalá me escondieras en el scheol, para ocultarme hasta que pase tu ira; y me fijases un plazo para acordarte de mí! (Sheol h7585)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
14 Muerto el hombre ¿podrá volver a vivir? entonces todos los días de mi milicia esperaría la hora de mi relevo.
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
15 Entonces respondería a tu llamado, y Tú amarías la obra de tus manos.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
16 Pero ahora cuentas mis pasos, tienes el ojo abierto sobre mi pecado.
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
17 Sellada está en una bolsa mi delito, y tienes encerrada mi iniquidad.
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
18 Como un monte se deshace cayendo, y la peña se traslada de su lugar;
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
19 y como el agua cava las piedras, y sus inundaciones se llevan el polvo de la tierra, desbaratas Tú la esperanza del hombre.
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
20 Prevaleces contra él por siempre, y así desaparece; desfiguras su rostro, y lo eliminas.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
21 Sean honrados sus hijos, él no lo sabe; o sean abatidos, él no se da cuenta de ello.
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
22 Solo siente los propios dolores, solo por sí misma se aflige su alma.”
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
