Job 10
1 “Tedio de vida tiene mi alma, daré libre curso a mis quejas; hablaré con la amargura de mi alma.
Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
2 Diré a Dios: «No me condenes»; dime por qué contiendes conmigo.
Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
3 Te parece acaso bien oprimirme, desechar la obra de tus manos, y favorecer los designios de los malvados?
Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
4 ¿Tienes Tú ojos de carne, y miradas como miradas de hombre?
Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
5 ¿Son tus días como los días de los mortales, y tus años como los años humanos,
Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
6 para que vayas inquiriendo mi culpa y buscando mi pecado,
Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
7 aunque sabes que no soy malo, y que nadie puede librarme de tu mano?
Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
8 Tus manos me han plasmado y me han hecho todo entero ¿y ahora quieres destruirme?
Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
9 Recuerda que me formaste como barro, y ahora me reduces a polvo.
Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
10 ¿No me vaciaste como leche, y cual queso me cuajaste?
Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
11 De piel y de carne me revestiste, y me tejiste de huesos y nervios;
Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
12 vida y favores me has concedido, y tu protección me ha conservado la vida.
Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
13 Mas lo guardaste en tu corazón; bien sé que esto era tu designio.
Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
14 Si peco, Tú me observas; y no me perdonarás mi culpa.
Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
15 Si hago mal, ¡ay de mí! y si soy inocente ni aun así puedo alzar mi cabeza, harto como estoy de oprobio y viendo mi miseria.
Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
16 Y si la alzo, me das caza como león, repites contra mí tus terrores;
Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
17 renuevas tus pruebas contra mí, y acrecientas conmigo tu saña, me atacan cada vez nuevos ejércitos (de males).
Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
18 ¿Por qué me sacaste del seno materno? Estaría ahora muerto, sin que ojo alguno me hubiera visto.
Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
19 Sería como si nunca hubiese existido, llevado del seno materno al sepulcro.
Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
20 ¿No son pocos mis días? Que Él me deje pues, y que se retire de mí para que pueda alegrarme un poco,
Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
21 antes que me vaya, para no volver, a la tierra de tiniebla y de sombra de muerte,
Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
22 tierra de tiniebla, parecida a densísima lobreguez, sombra de muerte, sin orden alguno, cuya luz es semejante a espesas tinieblas.”
Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
