Job 4
1 Potem je Elifáz Temánec odgovoril in rekel:
Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2 » Če se poskušamo posvetovati s teboj, ali boš užaloščen? Toda kdo se lahko vzdrži pred govorjenjem?
"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3 Glej, mnoge si poučeval in okrepil si šibke roke.
Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4 Tvoje besede so podpirale tistega, ki je padal in krepil si slabotna kolena.
sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5 Toda sedaj je to prišlo nadte in ti slabiš; dotika se te in si zaskrbljen.
Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6 Mar ni to tvoj strah, tvoje zaupanje, tvoje upanje in poštenost tvojih poti?
Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7 Spomni se, prosim te, kdo se je kdajkoli pogubil, pa je bil nedolžen? Ali kje so bili pravični odsekani?
Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8 Celo kakor sem jaz videl, tisti, ki orjejo krivičnost in sejejo zlobnost, isto [tudi] požanjejo.
Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9 Z Božjim udarcem umrejo in z dihom njegovih nosnic so použiti.
Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10 Rjovenje leva, glas krutega leva in zobje mladih levov so zlomljeni.
Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11 Star lev gine zaradi pomanjkanja plena, mladiči arogantnega leva pa so razkropljeni naokoli.
jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12 Torej stvar je bila na skrivnem privedena k meni in moje uho je nekaj tega sprejelo.
Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 V mislih od nočnih videnj, ko na človeka pade globoko spanje,
kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 je strah prišel nadme in trepetanje, kar je vsem mojim kostem povzročilo, da so se tresle.
Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 Potem je duh zdrsnil mimo mojega obraza, dlake mojega mesa so se naježile.
Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 Ta je mirno stal, toda nisem mogel razločiti njegove oblike. Podoba je bila pred mojimi očmi, tam je bila tišina in zaslišal sem glas, rekoč:
Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 ›Ali bo smrten človek pravičnejši kakor Bog? Ali bo človek čistejši kakor njegov stvarnik?
'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Glej, nobenega zaupanja ne polaga v svoje služabnike in njegovi angeli so zadolženi z neumnostjo.
Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 Kako veliko manj v tiste, ki prebivajo v ilnatih hišah, katerih temelj je prah, ki so zdrobljene pred moljem?
saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20 Uničeni so od jutra do večera, pogubljajo se na veke, ne da bi se kdorkoli oziral na to.
ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21 Mar ni njihova odličnost, ki je v njih, odšla proč? Umirajo, celo brez modrosti.‹«
Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
