Книга Иова 7
1 Не искушение ли житие человеку на земли, и якоже наемника повседневнаго жизнь его?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Или якоже раб бояйся господа своего и улучив сень? Или якоже наемник ждый мзды своея?
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Такожде и аз ждах месяцы тщы, нощи же болезней даны ми суть.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Аще усну, глаголю: когда день? Егда же востану, паки: когда вечер? Исполнен же бываю болезней от вечера до утра.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Месится же мое тело в гнои червей, обливаю же грудие земли, гной стружа.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Житие же мое есть скоряе беседы, погибе же во тщей надежди.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Помяни убо, яко дух мой живот, и ктому не возвратится око мое видети благая.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Не узрит мене око видящаго мя: очи Твои на мне, и ктому несмь,
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 ни возвратится во свой дом, ниже имать его познати ктому место его.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Убо ниже аз пощажу уст моих, возглаголю в нужди сый, отверзу уста моя горестию души моея сотеснен.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Еда море есмь, или змий, яко учинил еси на мя хранение?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Рекох, яко утешит мя одр мой, произнесу же ко мне на едине слово на ложи моем:
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 устрашаеши мя сониями и видениями ужасаеши мя:
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 свободиши от духа моего душу мою, от смерти же кости моя.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Не поживу бо во век, да долготерплю: отступи от мене, тще бо житие мое.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Что бо есть человек, яко возвеличил еси его? Или яко внимаеши умом к нему?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Или посещение твориши ему по всяко утро и в покои судити его имаши?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Доколе не оставиши мене, ниже отпускаеши мя, дондеже поглощу слины моя в болезни?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Аще аз согреших, что Тебе возмогу соделати, сведый ум человечь? Почто мя еси положил прекословна Тебе, и есмь Тебе бременем?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Почто неси сотворил беззаконию моему забвения, и очищения греха моего? Ныне же в землю отиду, утренюяй же несмь ктому.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
