Jó 7
1 Porventura não tem o homem guerra sobre a terra? e não são os seus dias como os dias do jornaleiro?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 Como o cervo que suspira pela sombra, e como o jornaleiro que espera pela sua paga,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 Assim me deram por herança mezes de vaidade: e noites de trabalho me prepararam.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 Deitando-me a dormir, então digo, Quando me levantarei? mas comprida é a noite, e farto-me de me voltar na cama até á alva.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 A minha carne se tem vestido de bichos e de torrões de pó: a minha pelle está gretada, e se fez abominavel.
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 Os meus dias são mais velozes do que a lançadeira do tecelão, e pereceram sem esperança.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Lembra-te de que a minha vida é como o vento; os meus olhos não tornarão a ver o bem.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 Os olhos dos que agora me vêem não me verão mais: os teus olhos estarão sobre mim, porém não serei mais.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 Assim como a nuvem se desfaz e passa, assim aquelle que desce á sepultura nunca tornará a subir. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 Nunca mais tornará á sua casa, nem o seu logar jámais o conhecerá.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Por isso não reprimirei a minha bocca: fallarei na angustia do meu espirito; queixar-me-hei na amargura da minha alma.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Sou eu porventura o mar, ou a baleia, para que me ponhas uma guarda?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 Dizendo eu: Consolar-me-ha a minha cama: meu leito alliviará a minha ancia;
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 Então me espantas com sonhos, e com visões me assombras:
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 Pelo que a minha alma escolheria antes a estrangulação: e antes a morte do que a vida.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 A minha vida abomino, pois não viveria para sempre: retira-te de mim; pois vaidade são os meus dias.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 Que é o homem, para que tanto o estimes, e ponhas sobre elle o teu coração,
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 E cada manhã o visites, e cada momento o proves?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 Até quando me não deixarás, nem me largarás, até que engula o meu cuspo?
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 Se pequei, que te farei, ó Guarda dos homens? porque fizeste de mim um alvo para ti por tropeço, para que a mim mesmo me seja pesado?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 E porque me não perdoas a minha transgressão, e não tiras a minha iniquidade? porque agora me deitarei no pó, e de madrugada me buscarás, e não estarei lá.
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
