Jó 30
1 Porém agora se riem de mim os de menos edade do que eu, cujos paes eu teria desdenhado de pôr com os cães do meu rebanho.
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 De que tambem me serviria a força das suas mãos? já de velhice se tinham esgotado n'elles.
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 De mingua e fome andavam sós, e recolhiam-se para os logares seccos, tenebrosos, assolados e desertos.
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 Apanhavam malvas junto aos arbustos, e o seu mantimento eram as raizes dos zimbros.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 Do meio dos homens foram expulsos, e gritavam contra elles, como contra o ladrão:
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 Para habitarem nos barrancos dos valles, e nas cavernas da terra e das rochas.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 Bramavam entre os arbustos, e ajuntavam-se debaixo das ortigas.
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 Eram filhos de doidos, e filhos de gente sem nome, e da terra foram expulsos.
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 Porém agora sou a sua canção, e lhes sirvo de rifão.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 Abominam-me, e fogem para longe de mim, e do meu rosto não reteem o seu escarro.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 Porque Deus desatou o meu cordão, e me opprimiu, pelo que sacudiram de si o freio perante o meu rosto.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 Á direita se levantam os moços; empurram os meus pés, e preparam contra mim os seus caminhos de destruição.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 Desbarataram-me o meu caminho: promovem a minha miseria: não teem ajudador.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 Veem contra mim como por uma grande brecha, e revolvem-se entre a assolação.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 Sobrevieram-me pavores; como vento perseguem a minha honra, e como nuvem passou a minha felicidade.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 E agora derrama-se em mim a minha alma: os dias da afflicção se apoderaram de mim.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 De noite se me traspassam os meus ossos, e os pulsos das minhas veias não descançam.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 Pela grandeza da força das dôres se demudou o meu vestido, e elle como o cabeção da minha tunica me cinge.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 Lançou-me na lama, e fiquei similhante ao pó e á cinza.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 Clamo a ti, porém tu não me respondes: estou em pé, porém para mim não attentas.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 Tornaste-te a ser cruel contra mim: com a força da tua mão resistes violentamente.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Levantas-me sobre o vento, fazes-me cavalgar sobre elle, e derretes-me o ser.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 Porque eu sei que me levarás á morte e á casa do ajuntamento determinado a todos os viventes.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 Porém não estenderá a mão para o montão de terra, se houve clamor n'elles contra mim na sua desventura.
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 Porventura, não chorei sobre aquelle que estava afflicto? ou não se angustiou a minha alma pelo necessitado?
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 Todavia aguardando eu o bem, então me veiu o mal, e esperando eu a luz, veiu a escuridão.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 As minhas entranhas ferveram e não estão quietas: os dias da afflicção me surprehenderam.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 Denegrido ando, porém não do sol, e, levantando-me na congregação, clamo por soccorro.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 Irmão me fiz dos dragões, e companheiro dos abestruzes.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 Ennegreceu-se a minha pelle sobre mim, e os meus ossos estão queimados do calor.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 Pelo que se trocou a minha harmonia em lamentação, e o meu orgão em voz dos que choram.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
