Jó 14
1 O homem nascido da mulher é curto de dias e farto de inquietação.
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 Sae como a flor, e se corta; foge tambem como a sombra, e não permanece.
kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 E sobre este tal abres os teus olhos, e a mim me fazes entrar no juizo comtigo.
Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Quem do immundo tirará o puro? Ninguem.
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Visto que os seus dias estão determinados, comtigo está o numero dos seus dias; e tu lhe pozeste limites, e não passará além d'elles.
Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Desvia-te d'elle, para que tenha repouso, até que, como o jornaleiro, tenha contentamento no seu dia.
Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 Porque ha esperança para a arvore que, se fôr cortada, ainda se renovará, e não cessarão os seus renovos
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Se se envelhecer na terra a sua raiz, e morrer o seu tronco no pó,
Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 Ao cheiro das aguas brotará, e dará ramos para a planta.
niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Porém, morrendo o homem, está abatido: e dando o homem o espirito, então onde está?
Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Como as aguas se retiram do mar, e o rio se esgota, e fica secco,
Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 Assim o homem se deita, e não se levanta: até que não haja mais céus não acordarão nem se erguerão de seu somno.
niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Oxalá me escondesses na sepultura, e me occultasses até que a tua ira se desviasse: e me pozesses um limite, e te lembrasses de mim! (Sheol h7585)
Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
14 Morrendo o homem, porventura tornará a viver? todos os dias de meu combate esperaria, até que viesse a minha mudança?
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Chama-me, e eu te responderei, e affeiçoa-te á obra de tuas mãos.
Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Pois agora contas os meus passos: porventura não vigias sobre o meu peccado?
Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 A minha transgressão está sellada n'um sacco, e amontoas as minhas iniquidades.
rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 E, na verdade, caindo a montanha, desfaz-se: e a rocha se remove do seu logar.
Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 As aguas gastam as pedras, as cheias afogam o pó da terra: e tu fazes perecer a esperança do homem.
vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Tu para sempre prevaleces contra elle, e elle passa; tu, mudando o seu rosto, o despedes.
Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Os seus filhos estão em honra, sem que elle o saiba: ou ficam minguados sem que elle o perceba:
Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
22 Mas a sua carne n'elle tem dôres: e a sua alma n'elle lamenta.
Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
