Jó 14
1 O homem nascido da mulher é curto de dias e farto de inquietação.
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
2 Sae como a flor, e se corta; foge tambem como a sombra, e não permanece.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
3 E sobre este tal abres os teus olhos, e a mim me fazes entrar no juizo comtigo.
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
4 Quem do immundo tirará o puro? Ninguem.
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
5 Visto que os seus dias estão determinados, comtigo está o numero dos seus dias; e tu lhe pozeste limites, e não passará além d'elles.
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
6 Desvia-te d'elle, para que tenha repouso, até que, como o jornaleiro, tenha contentamento no seu dia.
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
7 Porque ha esperança para a arvore que, se fôr cortada, ainda se renovará, e não cessarão os seus renovos
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
8 Se se envelhecer na terra a sua raiz, e morrer o seu tronco no pó,
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
9 Ao cheiro das aguas brotará, e dará ramos para a planta.
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
10 Porém, morrendo o homem, está abatido: e dando o homem o espirito, então onde está?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
11 Como as aguas se retiram do mar, e o rio se esgota, e fica secco,
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
12 Assim o homem se deita, e não se levanta: até que não haja mais céus não acordarão nem se erguerão de seu somno.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
13 Oxalá me escondesses na sepultura, e me occultasses até que a tua ira se desviasse: e me pozesses um limite, e te lembrasses de mim! (Sheol h7585)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
14 Morrendo o homem, porventura tornará a viver? todos os dias de meu combate esperaria, até que viesse a minha mudança?
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
15 Chama-me, e eu te responderei, e affeiçoa-te á obra de tuas mãos.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
16 Pois agora contas os meus passos: porventura não vigias sobre o meu peccado?
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
17 A minha transgressão está sellada n'um sacco, e amontoas as minhas iniquidades.
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
18 E, na verdade, caindo a montanha, desfaz-se: e a rocha se remove do seu logar.
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
19 As aguas gastam as pedras, as cheias afogam o pó da terra: e tu fazes perecer a esperança do homem.
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
20 Tu para sempre prevaleces contra elle, e elle passa; tu, mudando o seu rosto, o despedes.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
21 Os seus filhos estão em honra, sem que elle o saiba: ou ficam minguados sem que elle o perceba:
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
22 Mas a sua carne n'elle tem dôres: e a sua alma n'elle lamenta.
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
