Salmenes 91
1 Den som sit i gøymsla hjå den Høgste, den som bur i skuggen hjå den Allmegtige,
Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee,
2 han segjer til Herren: «Mi livd og mi borg, min Gud som eg set mi lit til.»
Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan.
3 For han frelser deg frå snara til fuglefangaren, frå tynande sott.
Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista.
4 Med sine fjører løyner han deg, og under hans vengjer finn du livd; skjold og vern er hans truskap.
Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi;
5 Du skal ikkje ræddast for skræmsl um natti, for pil som flyg um dagen,
Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät,
6 for pest som fer fram i myrker, for sott som tyner um middagen.
Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee.
7 Um tusund fell attmed sida di, og ti tusund attmed di høgre hand, so skal det ikkje nå til deg.
Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.
8 Du skal berre skoda det med augo dine, og sjå korleis dei ugudlege fær si løn.
Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan.
9 «For du, Herre, er mi livd, » segjer du. Den Høgste hev du gjort til din bustad.
Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas.
10 Inkje vondt skal timast deg, og ingi plåga skal koma nær til ditt tjeld.
Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän.
11 For han skal bjoda sine englar um deg, at dei skal vara deg på alle dine vegar.
Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs,
12 Dei skal bera deg på hender, so du ikkje skal støyta foten din på nokon stein.
Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi.
13 På løva og eiterorm skal du treda, du skal trakka ned ungløvor og drakar.
Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen.
14 «Av di han heng fast ved meg, vil eg fria honom ut; eg vil frelsa honom, av di han kjenner mitt namn.
Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä.
15 Han skal kalla på meg, og eg skal svara honom, eg er med honom i naud, eg vil fria honom ut og føra honom til æra.
Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan.
16 Med eit langt liv vil eg metta honom og lata honom sjå mi frelsa.»
Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni.
