Salmenes 56

1 Til songmeisteren, etter «Den mållause duva langt burte»; av David, ein miktam, då filistarane tok honom i Gat. Ver meg nådig, Gud, for menneskje vil sluka meg; heile dagen trengjer dei meg med strid.

Davidin kultainen kappale mykästä mettisestä muukalaisten seassa, kuin Philistealaiset käsittivät hänen Gatissa. Jumala, ole minulle armollinen; sillä ihmiset tahtovat minua niellä ylös: joka päivä he sotivat ja ahdistavat minua.

2 Dei vil sluka meg dei som lurar på meg, heile dagen; for mange er dei som i stormod strider imot meg.

Minun kadehtiani tahtovat joka päivä minua niellä ylös; sillä moni sotii ylpiästi minua vastaan.

3 Den dagen då eg ottast, set eg mi lit til deg.

Kuin minä pelkään, niin minä toivon sinuun.

4 Ved Gud skal eg lova hans ord, til Gud set eg lit, eg ottast ikkje, kva skulde kjøt kunna gjera meg?

Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä liha minun tekis?

5 Heile dagen rengjer dei mine ord; alle deira tankar er imot meg til det som vondt er.

Joka päivä he minun sanojani kääntelevät; kaikki heidän ajatuksensa ovat pahuuteen minua vastaan.

6 Dei slær seg saman, dei lurer, dei vaktar på mine stig, då dei trår etter livet mitt.

He pitävät yhtä, ja väijyvät, ja ottavat minun askeleistani vaarin, kuinka he minun sieluni käsittäisivät.

7 Skulde dei med sin vondskap koma seg undan? Gud, støyt folkeslag ned i vreide!

Pitäiskö heidän vääryydestänsä pääsemän? Syökse, Jumala, se kansa alas vihassas.

8 Du hev talt kor ofte eg hev fare på flugt, mine tåror er gøymde i di flaska; stend dei ikkje i di bok?

Sinä olet lukenut minun kulkemukseni: sinä panet minun kyyneleeni leiliis: eikö ne ole sinun kirjassas?

9 Då skal mine fiendar venda attende, den dagen eg ropar; det veit eg, at Gud er med meg.

Silloin pitää viholliseni kääntämän heitänsä takaperin, sinä päivänä, kuin minä huudan: sen minä tiedän, ettäs minun Jumalani olet.

10 Ved Gud skal eg lova ordet; ved Herren skal eg lova ordet.

Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Herrassa minä kerskaan hänen sanaansa.

11 Til Gud set eg lit, eg ottast ikkje; kva kann menneskje gjera meg?

Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä ihminen tekis?

12 Gud, eg hev lovnader på meg til deg; eg vil løysa deim ut med takkoffer til deg.

Minä olen sinulle, Jumala, luvannut, minä tahdon sinua kiittää.

13 For du hev berga mi sjæl frå dauden, ja mine føter frå fall, so eg kann ferdast for Gud i ljoset åt dei livande.

Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun jalkani lankeemisesta; että minä vaeltaisin Jumalan edessä eläväin valkeudessa.