Salmenes 137

1 Ved Babels elvar, der sat me og gret, når me kom Sion i hug.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 På vier-runnarne der i landet hengde me harporne våre.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For der kravde dei som heldt oss fanga song av oss, og våre plågarar kravde gleda: «Syng åt oss av Sions songar!»

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Korleis kann me syngja Herrens song på framand jord?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Um eg gløymer deg, Jerusalem, so gjev mi høgre hand må gløyma seg burt!

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Gjev tunga må hanga fast ved gomen min, dersom eg ikkje kjem deg i hug, dersom eg ikkje set Jerusalem yver mi høgste gleda.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Herre, hugsa Edoms søner Jerusalems dag! dei som sagde: «Riv ned, riv ned, radt ned til grunnen!»

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Babels dotter, du øydelagde! sæl er den som gjev deg løn for den gjerning du gjorde imot oss!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Sæl er den som tek og krasar dine småborn imot berget!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.