Salmenes 132
1 Ein song til høgtidsferderne. Herre, kom i hug for David all hans møda!
Matkalaulu. Muista, Herra, Daavidin hyväksi kaikkia hänen vaivojansa,
2 Han som svor for Herren, lova Jakobs velduge:
hänen, joka vannoi valan Herralle ja teki lupauksen Jaakobin Väkevälle:
3 «Ikkje gjeng eg inn i mitt heimetjeld, ikkje stig eg upp på lega i mi seng,
"Minä en mene majaan, joka on minun kotini, enkä nouse vuoteeseeni, joka on minun leposijani,
4 ikkje unner eg augo svevn, ikkje augneloki ein blund,
minä en suo silmilleni unta enkä silmäluomilleni lepoa,
5 fyrr eg finn ein stad for Herren, ein bustad for Jakobs velduge.»
ennenkuin löydän sijan Herralle, asumuksen Jaakobin Väkevälle".
6 Sjå, me høyrde um henne i Efrata, so fann me henne i skogbygdi.
Katso, me kuulimme sen olevan Efratassa, me löysimme sen Jaarin kedoilta.
7 Lat oss ganga til hans bustad, lat oss tilbeda for hans fotskammel!
Menkäämme hänen asumukseensa, kumartukaamme hänen jalkainsa astinlaudan eteen.
8 Statt upp, Herre, og kom til din kvilestad, du og ditt veldes kista!
Nouse, Herra, leposijaasi, sinä ja sinun väkevyytesi arkki.
9 Prestarne dine klæde seg i rettferd, og dine trugne ropa med fagnad!
Sinun pappisi olkoot puetut vanhurskaudella, ja sinun hurskaasi riemuitkoot.
10 For David, din tenars skuld vis ikkje frå deg åsyni åt den du hev salva!
Palvelijasi Daavidin tähden älä torju pois voideltusi kasvoja.
11 Herren hev svore David ein sann eid, den gjeng han ikkje ifrå: «Av di livsfrukt vil eg setja kongar på din stol.
Herra on vannonut Daavidille totisen valan, jota hän ei peruuta: "Sinun ruumiisi hedelmän minä asetan sinun valtaistuimellesi.
12 Dersom dine søner held mi pakt og mine vitnemål som eg skal læra deim, so skal og deira søner æveleg og alltid sitja på din kongsstol.»
Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua sinun valtaistuimellasi iankaikkisesti."
13 For Herren hev valt seg Sion, han ynskte det til sin bustad:
Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa:
14 «Dette er min kvilestad for all tid, her vil eg bu, for det hev eg ynskt.
"Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.
15 Maten her vil eg rikleg signa, dei fatige vil eg metta med brød,
Siionin ravinnon minä runsaasti siunaan, sen köyhät minä leivällä ruokin.
16 og prestarne vil eg klæda med frelsa, og dei gudlege skal ropa høgt av fagnad.
Sen papit minä puetan autuudella, ja sen hurskaat riemuiten riemuitkoot.
17 Der vil eg lata veksa upp eit horn for David, der hev eg stelt til ei lampa for den eg hev salva.
Siellä minä annan yletä Daavidille sarven, sytytän voidellulleni lampun.
18 Hans fiendar vil eg klæda med skam, men yver honom skal hans kruna stråla.»
Hänen vihollisensa minä puetan häpeällä, mutta hänen päässänsä loistaa hänen kruununsa."
