Klagesangene 3
1 Eg er mannen som naudi såg under hans vreide-ris.
Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
2 Meg hev han ført og late ferdast i myrker og ikkje i ljos.
Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
3 Berre mot meg vender han si hand upp att og upp att heile dagen.
Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
4 Han hev late meg eldast i hold og hud, han hev krasa mine bein.
Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
5 Han bygde att for meg og ringa meg inn med beiska og møda.
Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
6 I myrkret hev han set meg, lik deim som longe er daude.
Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
7 Han mura att for meg, so eg kjem meg ikkje ut; tunge gjorde han mine lekkjor.
Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
8 Endå eg kallar og ropar, let han att for mi bøn.
Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
9 Han mura fyre mine vegar med tilhoggen stein, gjorde det uført på min stig.
Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
10 Ein lurande bjørn var han mot meg, ei løva i løyne.
Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
11 Til villstig gjorde han min veg; han reiv meg sund og lagde meg i øyde.
Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
12 Han spente sin boge og sette meg til skotmål for si pil.
Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
13 Han let renna inni mine nyro pilehus-sønerne sine.
Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
14 Eg vart til lått for alt mitt folk, deira nidvisa heile dagen.
Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
15 Han metta meg med beiske urter, han gav meg malurt å drikka.
Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
16 Han let meg knasa mine tenner på småstein, han grov meg ned i oska.
Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
17 Og du støytte burt frå fred mi sjæl; eg gløymde kor det var å hava det godt.
Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
18 Og eg sagde: «Det er ute med mi kraft og med mi von til Herren.»
Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
19 Kom i hug mi naud og mi utlægd - malurt og beiska.
Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
20 Ho minnest det, sjæli mi, og er nedbøygd i meg.
Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
21 Dette vil eg leggja meg på hjarta, og difor vil eg vona:
Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
22 Herrens nåde det er, at det ikkje er ute med oss, for hans miskunn er enn ikkje all.
Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23 Kvar morgon er ho ny, å, stor er din truskap.
se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24 Min lut er Herren, segjer mi sjæl; difor vonar vil eg vona på honom.
Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
25 Herren er god med deim som ventar på honom, med den sjæl som søkjer honom.
Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26 Det er godt å vera still for Herren og venta på hans frelsa.
Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
27 Det er godt for mannen at han ber ok i sin ungdom,
Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28 at han sit einsleg og tegjande, når han legg det på,
Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
29 at han luter seg med munnen mot moldi - kann henda det enn er von -
Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.
30 at han held fram si kinn til slag, let seg metta med svivyrda.
Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
31 For Herren støyter ikkje æveleg burt.
Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
32 For um han legg på sorg, so miskunnar han endå etter sin store nåde.
vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
33 For det er ikkje av hjarta han legg møda og sorg på mannsborni.
Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
34 At dei krasar under fot alle fangar i landet,
Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,
35 at dei rengjer retten for mannen framfor åsyni til den Høgste,
kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,
36 at ein gjer urett mot ein mann i hans sak - ser ikkje Herren slikt?
kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?
37 Kven tala, og det vart, um Herren ikkje baud?
Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?
38 Kjem ikkje frå munnen til den Høgste både vondt og godt?
Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?
39 Kvi skal eit livande menneskje klaga? Kvar syrgje yver si synd!
Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?
40 Lat oss ransaka våre vegar og røyna deim og venda oss til Herren!
Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
41 Lat oss lyfta våre hjarto likeins som våre hender til Gud i himmelen!
Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
42 Me hev synda og vore ulyduge, du hev ikkje tilgjeve.
Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,
43 Du sveipte deg i vreide og elte oss, du slo i hel utan nåde.
olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;
44 I skyer sveipte du deg, so ingi bøn rakk fram.
olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.
45 Til skarn og styggje hev du gjort oss midt imillom folki.
Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.
46 Dei spila upp sitt gap imot oss, alle våre fiendar.
Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.
47 Gruv og grav det vart vår lut, øyding og tjon.
Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.
48 Tårebekkjer strøymer or mitt auga for tjonet på mitt folks dotter.
Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
49 Mitt auga sirenn, roar seg ikkje,
Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä
50 fyrr Herrens skodar etter og ser frå himmelen.
siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.
51 Mitt auga gjer meg hjarte-ilt for kvar ei av døtterne i min by.
Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.
52 Dei jaga og elte meg som ein fugl, dei som var mine fiendar utan orsak.
Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.
53 Dei vilde taka livet av meg nede i brunnen, dei kasta stein på meg.
He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.
54 Vatnet flødde yver mitt hovud, eg sagde: «Det er ute med meg.»
Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.
55 Eg påkalla ditt namn, Herre, utor den djupe hola.
Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
56 Mi røyst høyrde du; haldt deg ikkje for øyro når eg ropar um lindring.
Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".
57 Du var nær den dagen eg kalla på deg; du sagde: «Ikkje ottast!»
Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".
58 Du, Herre, hev ført saki for mi sjæl, du hev løyst ut mitt liv.
Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.
59 Du, Herre, hev set kva urett eg leid; å, døm i mi sak!
Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.
60 Du hev set all deira hemnhug, alle deira løynderåder mot meg.
Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
61 Du hev høyrt deira svivyrdingar, alle deira løynderåder mot meg,
Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
62 det mine motstandarar sagde og tenkte imot meg dagen lang.
Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.
63 Ansa på deim, når dei sit og når dei stend! um meg gjer dei nidvisor.
Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.
64 Du, Herre, vil gjeva deim av same slag som deira hender hev gjort.
Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.
65 Du vil leggja eit sveip yver deira hjarta, du vil bannstøyta deim.
Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
66 Du vil elta deim i vreide, og tyna deim so dei ikkje bid meir under Herrens himmel.
Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.
