Jobs 7
1 Ja, mannen hev ein strid på jordi; hans dagar gjeng som leigedagar.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Som trælen lengtar etter skugge, og leigekar på løni ventar,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 so fekk eg månader av vonbrot og næter fulle utav møda.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Eg segjer når eg gjeng til kvile: «Når skal eg atter standa upp?» Og kvelden vert so lang, so lang: Eg ligg uroleg alt til dagsprett.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Og makk og sår min likam dekkjer, og hudi skorpnar og bryt upp att.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Mi tid fer snøggar’ enn ein skutel, og ho kverv utan nokor von.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Hugs på: mitt liv er som ein pust; mitt auga ser’kje lukka meir.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Snart er eg løynd for alle augo; du fåfengt stirer etter meg.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 snur ei attende til sitt hus; hans heimstad kjenner han’kje meir.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Difor vil’kje munnen stagga, men tala i min djupe hugverk og klaga i mi sjælenaud.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Er eg eit hav, er eg ein drake, med di du vaktar so på meg?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Eg tenkjer: «Lægjet skal meg lindra, og sengi letta suti mi» -
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 då skræmer du meg upp med draumar, og støkkjer meg med ville syner,
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 so at eg heller ville kjøvast, ja døy, enn vera slik ei beingrind.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 D’er nok! Eg liver ikkje æveleg; Haldt upp! Mitt liv er som ein pust.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Kva er ein mann, at du han vyrder og retter tanken din på honom,
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 heimsøkjer honom kvar ein morgon, ransakar honom kvar ei stund?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Når tek du frå meg auga ditt? Meg slepper med eg svelgjar råken?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Hev eg gjort synd, kva gjer eg deg, du som på mannen vaktar stødt? Kvi hev du meg til skiva valt? So eg hev vorte meg ei byrd?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Kvi gjev du ikkje syndi til? Kvi ansar du på mine brot? No sig eg snart i moldi ned; og leitar du, so er eg burte.»
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
