Jobs 4
1 Då tok Elifaz frå Teman til ords og sagde:
Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,
2 «Vert du vel tykkjen um eg talar? Men kven kann halda ordi inne?
Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?
3 På rette veg du førde mange; dei trøytte hender styrkte du;
Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.
4 med ord du hjelpte deim som snåva, og gav dei veike knei kraft.
Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.
5 Men når det gjeld deg sjølv, du klagar; når deg det råkar, ræddast du!
Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.
6 Di von du på di gudstru bygde og sette lit til last-laust liv.
Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?
7 Tenk etter: Når vart skuldlaus tynt? Når gjekk rettvis mann til grunns?
Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?
8 Stødt fann eg: dei som urett pløgde, og sådde naud, dei hausta slikt;
Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.
9 dei stupte for Guds andedrag, gjekk for hans vreidestorm til grunns.
He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.
10 Ja, løva skrik, og villdyr burar; ungløva fær sin tanngard knekt;
Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.
11 og løva døyr av skort på rov; løvinna misser sine ungar.
Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.
12 Ein løynleg tale til meg kom; i øyra mitt det stilt vart kviskra,
Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.
13 som tankar i eit nattsyn kjem, når svevnen tung på folki kviler.
Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,
14 Det kom ei rædsla yver meg, ei skjelving gjenom alle lemer;
Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;
15 ein gust meg yver panna strauk, og på min kropp seg håri reiste;
Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.
16 og noko stogga for mi åsyn; eg kunde ikkje klårt skilja; framfor mitt auga stod eit bilæt’, eg høyrde som ei røyst som kviskra:
Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:
17 «Hev menneskjet vel rett for Gud? Er mannen rein framfor sin skapar?
Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?
18 Han sine tenarar ei trur og finn hjå sine englar lyte -
Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:
19 enn meir hjå folk i hus av leir; hjå deim som hev sin grunn i moldi, ein kann deim krasa, som eit mol.
Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?
20 Dei er frå morgon og til kveld; ein krasar deim - kven merkar det? - Og dei vert ikkje funne meir.
Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.
21 Når deira tjeldsnor vert rykt upp, dei døyr og ingen visdom fær.»
Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.
