Jobs 39
1 Steingeiti, veit du når ho kidar? Vaktar du riderne åt hindi?
Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2 Tel måna’rne dei gjeng med unge, og kjenner du deira fødetid?
Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3 Dei bøygjer seg, fø’r sine ungar, so er det slutt med deira rider.
Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4 På marki kidi veks seg store, spring burt og kjem’kje att til deim.
Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5 Kven let villasnet renna fritt, tok bandet av det skjerre dyr,
Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6 som eg gav øydemark til heim, den salte steppa til ein bustad?
sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7 Det lær åt byen med sitt ståk, slepp høyra skjenn frå drivaren.
Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8 Det finn seg beite millom fjell, og leitar upp kvart grøne strå.
se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9 Skal tru villuksen vil deg tena, og natta yver ved di krubba?
Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10 Kann du til fori honom tøyma, horvar han dalar etter deg?
Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11 Lit du på honom for hans styrke? Og yverlet du han ditt arbeid?
Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12 Trur du han til å føra grøda heim og draga henne inn i løda?
Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13 Struss-hoa flaksar kåt med vengen, men viser fjør og veng morskjærleik?
Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14 Nei, ho legg sine egg på jordi, og let so sanden verma deim;
Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15 ho gløymer at ein fot kann treda og villdyr trakka deim i kras.
Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16 Hardt fer ho åt med sine ungar, som var dei ikkje hennar eigne; for fåfengt stræv ho ikkje ræddast.
Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17 For Gud let henne gløyma visdom, han ei tiletla henne vit.
Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18 Men når ho baskar seg i veg, ho lær åt både hest og mann.
Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19 Skal tru um du gjev hesten kraft og klæder halsen hans med mån?
Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20 Let du han som grashoppen springa alt med han frøser skræmeleg.
Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21 Glad i si kraft han marki skrapar og fer so fram mot væpna flokk.
Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22 Han urædd er og lær åt rædsla, for sverdet ei han vender um,
Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23 det skranglar pilhus yver honom, det blenkjer spjot til styng og skot.
Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24 Med ståk og bråk han slukar jordi, ustyrleg når stridsluren gjeng.
Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25 Han kneggjar: «Hui!» når luren læt, han verar striden langan leid, med skrik frå hovdingar og herrop!
Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26 Flyg hauken upp ved ditt forstand og spilar vengjerne mot sud?
Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27 Stig ørnen høgt av di du byd, og byggjer reiret sitt i høgdi?
Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28 Han bur på berg og held seg der, på kvasse tind og høge nut.
Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29 Derfrå han spæjar etter mat, hans augo yver viddi skodar.
Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30 Hans ungar gløypar i seg blod; der det finst lik, der er han og.»
Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
