Jobs 30
1 Men no er eg til spott for deim som yngre er av år enn eg; eg deira feder ikkje fann verdige plass hjå gjætarhunden.
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Magtlause er og deira hender, og deira saft og kraft er burte;
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Dei magre er av naud og svolt, dei gneg i turre øydemarki som alt i går var reine audni,
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 og plukkar melde millom kjørri og hev til føda einerot.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Frå folket vert dei jaga burt, fær tjuvemann slengt etter seg.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 Dei gøymer seg i fæle gil, i holor uti jord og fjell;
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 og millom buskor skrålar dei og samlast under netlerunnar;
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 ei ætt av dårar og namnlause som ein helst piskar ut or landet.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 No er eg slengjestev for deim, eit ordtak hev for deim eg vorte.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 Dei styggjest ved meg, held seg burte og sparer ei å sputta på meg.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Utan all blygd dei krenkjer meg, hiv av kvart band framfor mi åsyn.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Eit utjo reiser seg til høgre, dei spenner mine føter burt, og legg ulukke-vegar mot meg.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 Og stigen min den bryt dei upp og hjelper til med mi ulukka, dei som er hjelpelause sjølv.
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 Som gjenom vide murbrot kjem dei, velter seg fram med bråk og brak.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Imot meg vender rædslor seg, mi æra elter dei som stormen, mi velferd kvarv som lette sky.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 No jamrar seg mi sjæl i meg; usæle dagar held meg fast.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Natti gneg mine knokar av meg, min verk, mi pina aldri søv.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Ved allmagt vert min klædnad vanstelt, heng tett som skjortekragen kring meg.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Han kasta meg i skarnet ned; og eg ser ut som mold og oska.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 Eg skrik til deg, du svarar ikkje, eg stend der, og du stirer på meg.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Hard hev du vorte imot meg, du stri’r mot meg med veldug hand.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Du let meg fara burt i stormen, du let meg tynast i hans brus.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Eg veit du fører meg til dauden, der alt som liver samlast lyt.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Kven kavar ikkje når han søkk? Kven ropar ikkje ut i fåren?
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Gret eg’kje sjølv med den fortrykte, og syrgde yver fatigmann?
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Eg vona godt, men det kom vondt, eg venta ljos, men myrker kom.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Det kokar allstødt i mitt indre, ulukkedagen møter meg.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 Svart gjeng eg kring, men ikkje solbrend, eg ris i flokken, skrik um hjelp.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Bror åt sjakalar hev eg vorte, til strussar eg ein frende er.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Mi hud er svart og flaknar av; det brenn i mine bein av hite.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Min cither hev eg bytt i sorg, og fløyta mi med gråtar-mål.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
