Jobs 29

1 Då heldt Job fram med talen sin og sagde:

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

2 «Å, var eg som i fordums måna’r, som den gong Gud mi verja var,

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

3 då yver meg hans lampa skein, som lyste meg i myrkret fram,

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

4 slik som eg var i mogne manndom, då Gud var ven i huset mitt,

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

5 då Allvald endå med meg var, og mine born eg kring meg såg,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

6 då eg i fløyte foten tvådde, og olje rann av fjellet nær meg,

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

7 då eg til porten steig i byen, og sessen min på torget tok!

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

8 Ungdomen såg meg, løynde seg; dei gamle reiste seg og stod;

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

9 hovdingar stogga midt i talen og lagde handi på sin munn;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

10 og røysti tagna hjå dei gjæve, og tunga seg til gomen kleimde;

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

11 dei som meg høyrde, sælka meg, og dei som såg meg, vitna for meg.

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

12 Eg berga arming når han ropa, og farlaus som var utan hjelp;

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

13 velsigning fekk eg frå forkomne, og enkjor fekk eg til å jubla.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

14 Rettferd var min, eg hennar bunad; rett var mi kappa og mi kruna.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

15 Eg for den blinde auga var, og føter var eg for den halte.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

16 Ein far eg var for fatigfolk; eg for ukjende saki granska.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

17 På brotsmann tennerne eg knekte, reiv fengdi utor gapet hans.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

18 Eg sagde: «I reiret skal eg døy, med dagar talrike som sand.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

19 Til roti mi skal vatnet trengja, dogg bu ved natt på greini mi;

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

20 mi æra held seg frisk hjå meg, bogen vert ny handi mi.»

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

21 Dei høyrde ventande på meg, og lydde stilt på rådi mi.

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

22 Og ikkje la dei mot mitt ord, min tale draup ned yver deim.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

23 På meg dei bia som på regn, ja, som vårregn opna munnen.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

24 Eg smilte til mismodige, mitt andlit fekk dei ikkje myrkt.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

25 Når eg deim vitja, sat eg fremst, sat som ein konge i sin herflokk, lik ein som trøystar syrgjande.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.