Jobs 14
1 Sjå - menneskjet, av kvinna født, det liver stutt, av uro mett.
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
2 Som blom det sprett og visnar burt, ja, lik ein skugge burt det fer.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
3 Men du med honom auga held, og meg du dreg for domen din.
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
4 Skal tru det av ein urein kjem ein som er rein? Nei, ikkje ein!
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
5 Når dagetalet hans er sett, hans månads-tal sett fast hjå deg, når du for han ei grensa drog som ei han yverskrida kann,
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
6 so snu deg frå, lat han få fred og ha sin dag som leigekaren!
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
7 For treet er det endå von; um det vert det hogge, sprett det att, på renningar det vantar ikkje.
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
8 Når røterne i jordi eldest, og stomnen døyr i turre mold,
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
9 ved dåm av vatnet skyt det knupp, fær som ein stikling grøne greiner.
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
10 Men døyr ein mann, då ligg han der; han andast, og kvar er han då?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
11 Som vatnet renn ut or ein sjø, som elvi minkar, turkast ut,
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
12 so ligg ein mann, ris ikkje upp; til himmeln kverv, dei vaknar ikkje; ein kann’kje vekkja deim or svevnen.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
13 Å, gjev du gøymde meg i helheim, løynde meg, til din vreide gav seg, gav meg ein frest, og so meg hugsa! (Sheol h7585)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
14 Tru mannen døyr og livnar att? I all min strid eg skulde vona og venta til avløysing kom.
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
15 Eg skulde svara, når du ropa og lengta mot dine eige verk.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
16 Men no du tel kvart stig eg tek og agtar vel på syndi mi;
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
17 mi synd er læst i pungen inn, og på mi skuld du gøymer vel!
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
18 Som fjellet fell og smuldrast burt, og berget frå sin stad vert flutt,
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
19 Som vatnet holar steinen ut, og flaumen skolar moldi burt, so tek du ifrå mannen voni
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
20 og tyngjer honom ned for alltid. Han fer av stad; med åsyn rengd du sender honom burt frå deg.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
21 Han veit’kje um hans born vert heidra; han merkar ikkje um dei armast;
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
22 Hans eigen kropp hans liding valdar, og sjæli græt for eigi sorg.»
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
