< 2 Samuel 22 >

1 David kvad dette kvædet åt Herren då Herren hadde frelst honom frå alle uvenerne sine, og frå Saul:
Ja Daavid puhui Herralle tämän laulun sanat sinä päivänä, jona Herra oli pelastanut hänet kaikkien hänen vihollistensa ja Saulin vallasta. Hän sanoi:
2 «Herren er mitt berg og mi festning og min frelsar.
"Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani!
3 Gud er mitt berg som eg flyr til! Min skjold og mitt frelseshorn Mi høge borg! mi livd! Frelsaren min som friar meg ifrå vald!
Jumala, minun vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi, varustukseni ja pakopaikkani, sinä pelastajani, joka pelastat minut väkivallasta!
4 Eg kallar på Herren, den høglova: Frå fiendarne mine frelsar han meg.
'Ylistetty olkoon Herra' -niin minä huudan, ja vihollisistani minä pelastun.
5 Daudens brot og brand kringsette meg. Straumar av vondskap skræmde meg.
Sillä kuoleman aallot piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut.
6 Helheims reip var snørde ikring meg. Daudsens snaror fanga meg. (Sheol h7585)
Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut. (Sheol h7585)
7 Men Herren kalla eg på i mi trengsla, eg ropa til min Gud. Han høyrde frå templet sitt røysti mi, mitt rop rakk fram til øyro hans.
Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa.
8 Jordi skok seg og skalv, himmelens grunnvollar dirra, Dei skok seg, for harmen hans loga upp:
Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi.
9 Røyk steig upp frå nasen hans, eld frå munnen hans åt ikring seg, gloande kol loga frå honom.
Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä.
10 Han lægde himmelen og steig ned, med kolmyrker under føterne sine.
Hän notkisti taivaan ja astui alas, synkkä pilvi jalkojensa alla.
11 Han for fram på kerub og flaug og sveiv på vengjerne åt vinden.
Hän ajoi kerubin kannattamana ja lensi, hän näkyi tuulen siipien päältä.
12 Myrkret gjorde han til åklæde kring seg, tjeldet hans var myrke vatn, tjukke skyer.
Ja hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, synkät vedet, paksut pilvet.
13 Frå glansen fyre andlitet hans brann gloande kol.
Hohteesta, joka kävi hänen edellänsä, hehkuivat palavat hiilet.
14 Herren tora i himmelen, den Høgste let høyra si røyst:
Herra jylisi taivaasta, Korkein antoi äänensä kaikua.
15 Pilerne sine skaut han og spreidde deim, eldingar sende han og fortulla deim.
Hän lennätti nuolia ja hajotti heidät, salamoita, ja kauhistutti heidät.
16 Djupålarne i havet kom upp i dagen, grunnvollarne i jordi vart berrsynte ved Herrens trugsmål, ved andepusten frå hans nase.
Silloin meren syvyydet tulivat näkyviin, maanpiirin perustukset paljastuivat Herran nuhtelusta, hänen vihansa hengen puuskauksesta.
17 Han rette ut handi frå høgdi og greip meg, han drog meg upp or store vatn.
Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä.
18 Han frelste meg frå min megtige fiende, frå uvenern’ mine, dei var meg for sterke.
Hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät.
19 Dei for imot meg på motgangsdagen; men Herren vart studnaden min.
He hyökkäsivät minun kimppuuni hätäni päivänä, mutta Herra tuli minun tuekseni.
20 Han førde meg ut i vidt rom. Han frelste meg, for han hadde hugnad i meg.
Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun.
21 Herren gjorde med meg etter rettferdi mi, han lønte meg etter reinleiken i henderne mine.
Herra tekee minulle minun vanhurskauteni mukaan; minun kätteni puhtauden mukaan hän minulle maksaa.
22 For eg tok vare på Herrens vegar, fall ikkje i vondskap frå min Gud.
Sillä minä olen noudattanut Herran teitä enkä ole luopunut pois Jumalastani, jumalattomuuteen.
23 Nei, alle hans rettar hadde eg for auga, bodordi hans veik eg ikkje ifrå.
Kaikki hänen oikeutensa ovat minun silmieni edessä, enkä minä poikkea hänen käskyistänsä.
24 So var eg ulastande for honom og tok meg i vare for mi synd.
Minä olen vilpitön häntä kohtaan ja varon itseni pahoista teoista.
25 Og Herren lønte meg etter mi rettferd, etter reinleiken min for hans augo.
Sentähden Herra palkitsee minulle vanhurskauteni mukaan, sen mukaan kuin olen puhdas hänen silmiensä edessä.
26 Mot den godlyndte syner du deg godlyndt, mot ulastande kjempa ulastande.
Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas, nuhteetonta sankaria kohtaan nuhteeton;
27 Mot den reine syner du deg rein, mot den rangsnudde syner du deg rang.
puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja.
28 For du frelsar arme folk, men augo dine er mot dei ovmodige til å tvinga deim ned.
Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.
29 For du er mi lampa, Herre, og Herren gjer myrkret mitt bjart.
Sillä sinä, Herra, olet minun lamppuni; Herra valaisee minun pimeyteni.
30 Ved deg eg renner mot herflokkar, ved min Gud stormar eg murar.
Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan, Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin.
31 Gud, ulastande er hans veg; Herrens ord er skirt, han er ein skjold for alle deim som flyr til honom.
Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.
32 For kven er Gud forutan Herren? Kven er eit berg utan vår Gud?
Sillä kuka muu on Jumala paitsi Herra, ja kuka muu on pelastuksen kallio paitsi meidän Jumalamme?
33 Gud, han som gyrder meg med kraft, og leider den ulastande på hans veg,
se Jumala, joka on minun vahva turvani ja johdattaa nuhteetonta hänen tiellänsä,
34 som gjev meg føter liksom hindarne, og set meg upp på høgderne mine,
tekee hänen jalkansa nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni,
35 som lærer henderne mine upp til strid, so armarne spenner koparbogen.
joka opettaa minun käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijousta jännittämään.
36 Du gav meg frelsa di til skjold, og småminkingi di ho gjorde meg stor.
Sinä annat minulle pelastuksen kilven; ja kun sinä kuulet minun rukoukseni, teet sinä minut suureksi.
37 Du gjorde rom for stigi mine, og oklo mine vagga ikkje.
Sinä annat minun askeleilleni avaran tilan, ja minun jalkani eivät horju.
38 Eg forfylgde fiendarne mine og tynte deim. Eg vende ikkje um fyrr eg fekk gjort ende på deim.
Minä ajan vihollisiani takaa ja tuhoan heidät enkä palaja, ennenkuin teen heistä lopun.
39 Eg gjorde ende på deim og slo deim i knas, so dei vann ikkje reisa seg. Dei fall under føterne mine.
Minä lopetan heidät ja murskaan heidät, niin etteivät enää nouse; he sortuvat minun jalkojeni alle.
40 Du gyrde meg med kraft til striden. Du bøygde motmennern’ mine under meg.
Sinä vyötät minut voimalla sotaan, sinä painat vastustajani minun alleni.
41 Fiendarne mine let du snu ryggen til meg, deim som hatar meg, rudde eg ut.
Sinä ajat minun viholliseni pakoon, vihamieheni minä hukutan.
42 Dei såg seg um - men ingen frelste - til Herren, men han svara deim ikkje.
He katselevat, mutta pelastajaa ei ole, katsovat Herran puoleen, mutta hän ei heille vastaa.
43 Eg smuldra deim som dust på jordi; som søyla på gator krasa eg deim; eg trakka deim ned.
Minä survon heidät maan tomuksi, kadun loaksi minä heidät poljen ja tallaan.
44 Du frelste meg ut or mitt folks ufred, til hovud for heidningar vara du meg; folk som eg ikkje kjende, tente meg.
Sinä pelastat minut kansani riidoista, sinä varjelet minua, niin että tulen pakanain pääksi; kansat, joita minä en tunne, palvelevat minua.
45 Ukjende folk smeikte for meg, ved gjetordet um meg lydde dei meg.
Muukalaiset minua mielistelevät; jo korvan kuulemalta he tottelevat minua.
46 Ja, framandfolk visna av, gjekk skjelvande ut or borgerne sine.
Muukalaiset masentuvat; he tulevat vyöttäytyneinä varustuksistansa.
47 Herren liver! lova vere han, mitt berg! Ja, upphøgd vere Gud, mitt frelse-berg,
Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio,
48 Gud som gjev meg hemn, legg folkeslag under meg
Jumala, joka hankkii minulle koston ja laskee kansat minun valtani alle;
49 og fører meg ut frå fiendarne mine! Ja - du som lyfter meg høgt yver motmennern’ mine og bergar meg undan frå valdsmanns hand!
sinä, joka vapahdat minut vihollisistani ja korotat minut vastustajaini ylitse ja päästät minut väkivaltaisesta miehestä.
50 Difor, Herre, vil eg prisa deg millom heidningarn’, og lovsyngja ditt namn.
Sentähden minä ylistän sinua, Herra, kansojen keskuudessa ja veisaan sinun nimesi kiitosta;
51 For han gjer kongen sin sigersæl, gjer miskunn mot honom han salva, mot David og ætti hans til æveleg tid.»
sinun, joka annat kuninkaallesi suuren avun ja osoitat armoa voidellullesi, Daavidille, ja hänen jälkeläisilleen, iankaikkisesti."

< 2 Samuel 22 >