2 Samuel 22
1 David kvad dette kvædet åt Herren då Herren hadde frelst honom frå alle uvenerne sine, og frå Saul:
Ja David puhui Herralle nämät veisun sanat sinä päivänä, jona Herra oli hänen vapahtanut kaikkein vihollistensa käsistä ja Saulin käsistä,
2 «Herren er mitt berg og mi festning og min frelsar.
Ja sanoi: Herra on minun kallioni, ja minun linnani, ja minun vapahtajani;
3 Gud er mitt berg som eg flyr til! Min skjold og mitt frelseshorn Mi høge borg! mi livd! Frelsaren min som friar meg ifrå vald!
Jumala on minun vahani, johon minä turvaan; minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni, ja minun turvani; minun vapahtajani, joka minun pelastaa vääryydestä.
4 Eg kallar på Herren, den høglova: Frå fiendarne mine frelsar han meg.
Ylistettävää Herraa minä avukseni huudan; ja minä vapahdetaan vihollisistani.
5 Daudens brot og brand kringsette meg. Straumar av vondskap skræmde meg.
Sillä kuoleman aallot ovat minun piirittäneet, ja Belialin ojat peljättivät minun.
Helvetin siteet kietoivat minun, ja kuoleman paulat ennättivät minun. (Sheol h7585)
7 Men Herren kalla eg på i mi trengsla, eg ropa til min Gud. Han høyrde frå templet sitt røysti mi, mitt rop rakk fram til øyro hans.
Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan; niin hän kuulee minun ääneni templissänsä, ja minun parkuni tulee hänen korviinsa.
8 Jordi skok seg og skalv, himmelens grunnvollar dirra, Dei skok seg, for harmen hans loga upp:
Maa järisi ja vapisi, ja taivaan perustukset liikkuivat; he värisivät, kuin hän vihastui.
9 Røyk steig upp frå nasen hans, eld frå munnen hans åt ikring seg, gloande kol loga frå honom.
Savu suitsi hänen sieramistansa ja kuluttavainen tuli hänen suustansa, niin että hiilet siitä syttyivät.
10 Han lægde himmelen og steig ned, med kolmyrker under føterne sine.
Hän notkisti taivaat ja astui alas; ja synkiä pimeys oli hänen jalkainsa alla.
11 Han for fram på kerub og flaug og sveiv på vengjerne åt vinden.
Ja hän astui Kerubimin päälle ja lensi, ja näkyi tuulen sulkain päällä.
12 Myrkret gjorde han til åklæde kring seg, tjeldet hans var myrke vatn, tjukke skyer.
Hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, ja paksut ja vedestä mustat pilvet.
13 Frå glansen fyre andlitet hans brann gloande kol.
Siitä kirkkaudesta hänen edessänsä paloivat tuliset hiilet.
14 Herren tora i himmelen, den Høgste let høyra si røyst:
Herra jylisti taivaassa, Ylimmäinen antoi pauhinansa.
15 Pilerne sine skaut han og spreidde deim, eldingar sende han og fortulla deim.
Hän ampui nuolia ja hajoitti heitä, hän iski leimaukset ja peljätti heitä.
16 Djupålarne i havet kom upp i dagen, grunnvollarne i jordi vart berrsynte ved Herrens trugsmål, ved andepusten frå hans nase.
Ja niin ilmestyivät meren kuljut, ja maan perustukset ilmaantuivat Herran kovasta nuhtelemisesta ja hänen sieramiensa hengen puhalluksesta.
17 Han rette ut handi frå høgdi og greip meg, han drog meg upp or store vatn.
Hän lähetti korkeudesta ja otti minun ja veti minun ulos suurista vesistä.
18 Han frelste meg frå min megtige fiende, frå uvenern’ mine, dei var meg for sterke.
Hän vapahti minun väkevistä vihollisistani, vainollisiltani, jotka olivat minua väkevämmät.
19 Dei for imot meg på motgangsdagen; men Herren vart studnaden min.
Ne ennättivät minun tuskapäivänäni; mutta Herra tuli minun turvakseni.
20 Han førde meg ut i vidt rom. Han frelste meg, for han hadde hugnad i meg.
Hän vei minun ulos lakialle, ja pelasti minun; sillä hän mielistyi minuun.
21 Herren gjorde med meg etter rettferdi mi, han lønte meg etter reinleiken i henderne mine.
Herra maksoi minulle vanhurskauteni jälkeen, hän antoi minulle kätteni puhtauden jälkeen.
22 For eg tok vare på Herrens vegar, fall ikkje i vondskap frå min Gud.
Sillä minä pidän Herran tiet ja en ole jumalatoin minun Jumalaani vastaan.
23 Nei, alle hans rettar hadde eg for auga, bodordi hans veik eg ikkje ifrå.
Sillä kaikki hänen oikeutensa ovat silmäni edessä, ja hänen käskyjänsä en minä tyköäni hylkää,
24 So var eg ulastande for honom og tok meg i vare for mi synd.
Vaan olen vakaa hänen edessänsä, ja vältän vääryyttä:
25 Og Herren lønte meg etter mi rettferd, etter reinleiken min for hans augo.
Sentähden kostaa Herra minulle vanhurskauteni perästä, puhtauteni jälkeen hänen silmäinsä edessä.
26 Mot den godlyndte syner du deg godlyndt, mot ulastande kjempa ulastande.
Pyhäin kanssa sinä olet pyhä, ja toimellisten kanssa toimellinen.
27 Mot den reine syner du deg rein, mot den rangsnudde syner du deg rang.
Puhdasten kanssa sinä olet puhdas, ja nurjain kanssa sinä olet nurja.
28 For du frelsar arme folk, men augo dine er mot dei ovmodige til å tvinga deim ned.
Sinä vapahdat ahdistetun kansan ja sinun silmäs ovat korkeita vastaan, ja sinä nöyryytät ne.
29 For du er mi lampa, Herre, og Herren gjer myrkret mitt bjart.
Sillä sinä Herra olet valkeuteni: Herra valaisee pimeyteni.
30 Ved deg eg renner mot herflokkar, ved min Gud stormar eg murar.
Sillä sinun kauttas minä sotaväen lävitse juoksen, ja Jumalassani karkaan muurin ylitse.
31 Gud, ulastande er hans veg; Herrens ord er skirt, han er ein skjold for alle deim som flyr til honom.
Jumalan tie on täydellinen, Herran puhe tulella koeteltu: hän on kaikkein kilpi, jotka hänen päällensä uskaltavat.
32 For kven er Gud forutan Herren? Kven er eit berg utan vår Gud?
Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio paitsi meidän Jumalaamme?
33 Gud, han som gyrder meg med kraft, og leider den ulastande på hans veg,
Jumala on väkevyyteni ja voimani: hän avaa minun tieni täydellisesti.
34 som gjev meg føter liksom hindarne, og set meg upp på høgderne mine,
Hän tekee jalkani peurain kaltaiseksi, ja asettaa minun korkeuteni päälle.
35 som lærer henderne mine upp til strid, so armarne spenner koparbogen.
Hän opettaa käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijoutsea jännittämään.
36 Du gav meg frelsa di til skjold, og småminkingi di ho gjorde meg stor.
Ja sinä annoit minulle sinun autuutes kilven: Ja kuin sinä nöyryytät minun, teet sinä minun suureksi.
37 Du gjorde rom for stigi mine, og oklo mine vagga ikkje.
Sinä levitit minun askeleeni minun allani, ja ei minun kantapääni livistyneet.
38 Eg forfylgde fiendarne mine og tynte deim. Eg vende ikkje um fyrr eg fekk gjort ende på deim.
Minä ajan vihollisiani takaa ja hävitän heitä, Ja en palaja ennenkuin minä heidät hukutan.
39 Eg gjorde ende på deim og slo deim i knas, so dei vann ikkje reisa seg. Dei fall under føterne mine.
Minä hukutan heidät ja runtelen, ettei heidän pidä nouseman; heidän täytyy kaatua jalkaini alle.
40 Du gyrde meg med kraft til striden. Du bøygde motmennern’ mine under meg.
Sinä valmistat minun voimalla sotaan, sinä taivutat minun alleni ne, jotka nousevat minua vastaan.
41 Fiendarne mine let du snu ryggen til meg, deim som hatar meg, rudde eg ut.
Ja sinä annat minulle viholliseni kaulan; ja minä kadotan vainoojani.
42 Dei såg seg um - men ingen frelste - til Herren, men han svara deim ikkje.
He huutavat, vaan ei ole auttajaa: Herran tykö, mutta ei hän vastaa heitä.
43 Eg smuldra deim som dust på jordi; som søyla på gator krasa eg deim; eg trakka deim ned.
Minä survon heitä niinkuin maan tomun, ja muserran heidän rikki ja hajoitan heidät niinkuin loan kaduilta.
44 Du frelste meg ut or mitt folks ufred, til hovud for heidningar vara du meg; folk som eg ikkje kjende, tente meg.
Sinä pelastat minua riitaisesta kansasta, ja asetat minun pakanain pääksi: se kansa, jota en minä tuntenut, palvelee minua.
45 Ukjende folk smeikte for meg, ved gjetordet um meg lydde dei meg.
Muukalaiset lapset viekastelevat minua, korvan kuuloon he kuulevat minua.
46 Ja, framandfolk visna av, gjekk skjelvande ut or borgerne sine.
Muukalaiset lapset vaipuvat ja vapisevat siteistänsä.
47 Herren liver! lova vere han, mitt berg! Ja, upphøgd vere Gud, mitt frelse-berg,
Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty olkoon Jumala, minun autuuteni kallio!
48 Gud som gjev meg hemn, legg folkeslag under meg
Jumala, joka minulle koston antaa ja vaatii kansat minun alleni,
49 og fører meg ut frå fiendarne mine! Ja - du som lyfter meg høgt yver motmennern’ mine og bergar meg undan frå valdsmanns hand!
Joka minua johdatat ulos vihollisistani ja korotat minun niistä, jotka karkaavat minua vastaan, sinä pelastat minua väkivaltaisesta miehestä.
50 Difor, Herre, vil eg prisa deg millom heidningarn’, og lovsyngja ditt namn.
Sentähden minä kiitän sinua Herra pakanain seassa, ja sinun nimelles kiitoksen veisaan.
51 For han gjer kongen sin sigersæl, gjer miskunn mot honom han salva, mot David og ætti hans til æveleg tid.»
Joka kuninkaallensa suuren autuuden osoittaa ja tekee laupiuden voidellullensa, Davidille ja hänen siemenehensä ijankaikkisesti.
