Salmenes 56

1 Til sangmesteren; efter "Den målløse due på de fjerne steder"; av David; en gyllen sang da filistrene grep ham i Gat. Vær mig nådig, Gud! for mennesker vil opsluke mig; hele dagen trenger de mig med krig.

Davidin kultainen kappale mykästä mettisestä muukalaisten seassa, kuin Philistealaiset käsittivät hänen Gatissa. Jumala, ole minulle armollinen; sillä ihmiset tahtovat minua niellä ylös: joka päivä he sotivat ja ahdistavat minua.

2 Mine fiender søker å opsluke mig hele dagen; for mange er de som strider mot mig i overmot.

Minun kadehtiani tahtovat joka päivä minua niellä ylös; sillä moni sotii ylpiästi minua vastaan.

3 På den dag jeg frykter, setter jeg min lit til dig.

Kuin minä pelkään, niin minä toivon sinuun.

4 Ved Gud priser jeg hans ord; til Gud setter jeg min lit, jeg frykter ikke; hvad skulde kjød kunne gjøre mig?

Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä liha minun tekis?

5 Hele dagen forvender de mine ord; alle deres tanker er mig imot til det onde.

Joka päivä he minun sanojani kääntelevät; kaikki heidän ajatuksensa ovat pahuuteen minua vastaan.

6 De slår sig sammen, de lurer, de tar vare på mine trin, fordi de står mig efter livet.

He pitävät yhtä, ja väijyvät, ja ottavat minun askeleistani vaarin, kuinka he minun sieluni käsittäisivät.

7 Skulde de undslippe tross sin ondskap? Støt folkeslag ned i vrede, Gud!

Pitäiskö heidän vääryydestänsä pääsemän? Syökse, Jumala, se kansa alas vihassas.

8 Hvor ofte jeg har flyktet, det har du tellet; mine tårer er gjemt i din flaske; står de ikke i din bok?

Sinä olet lukenut minun kulkemukseni: sinä panet minun kyyneleeni leiliis: eikö ne ole sinun kirjassas?

9 Da skal mine fiender vende tilbake, på den dag jeg roper; dette vet jeg at Gud er med mig.

Silloin pitää viholliseni kääntämän heitänsä takaperin, sinä päivänä, kuin minä huudan: sen minä tiedän, ettäs minun Jumalani olet.

10 Ved Gud priser jeg ordet; ved Herren priser jeg ordet.

Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Herrassa minä kerskaan hänen sanaansa.

11 Til Gud setter jeg min lit, jeg frykter ikke; hvad skulde et menneske kunne gjøre mig?

Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä ihminen tekis?

12 På mig, Gud, hviler løfter til dig; jeg vil betale dig med takksigelser.

Minä olen sinulle, Jumala, luvannut, minä tahdon sinua kiittää.

13 For du har fridd min sjel fra døden, ja mine føtter fra fall, så jeg kan vandre for Guds åsyn i de levendes lys.

Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun jalkani lankeemisesta; että minä vaeltaisin Jumalan edessä eläväin valkeudessa.