Salmenes 137

1 Ved Babylons elver, der satt vi og gråt når vi kom Sion i hu.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 På vidjene der hengte vi våre harper;

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 for der krevde våre fangevoktere sanger av oss, våre plagere at vi skulde være glade: Syng for oss av Sions sanger!

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Hvorledes skulde vi synge Herrens sang på fremmed jord?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Glemmer jeg dig, Jerusalem, da glemme mig min høire hånd!

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Min tunge henge fast ved min gane om jeg ikke kommer dig i hu, om jeg ikke setter Jerusalem over min høieste glede!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Kom Jerusalems dag i hu, Herre, så du straffer Edoms barn, dem som sa: Riv ned, riv ned, like til grunnen i den!

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Babels datter, du ødelagte! Lykksalig er den som gir dig gjengjeld for den gjerning du gjorde mot oss.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Lykksalig er den som griper og knuser dine spede barn imot klippen.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!