Salmenes 132
1 En sang ved festreisene. Herre, gi David lønn for hans møie,
Matkalaulu. Muista, Herra, Daavidin hyväksi kaikkia hänen vaivojansa,
2 han som tilsvor Herren, gav Jakobs Veldige det løfte:
hänen, joka vannoi valan Herralle ja teki lupauksen Jaakobin Väkevälle:
3 Jeg vil ikke gå inn i mitt huses telt, jeg vil ikke stige op på min sengs leie,
"Minä en mene majaan, joka on minun kotini, enkä nouse vuoteeseeni, joka on minun leposijani,
4 jeg vil ikke unne mine øine søvn, mine øielokk slummer,
minä en suo silmilleni unta enkä silmäluomilleni lepoa,
5 før jeg finner et sted for Herren, en bolig for Jakobs Veldige!
ennenkuin löydän sijan Herralle, asumuksen Jaakobin Väkevälle".
6 Se, vi hørte om den i Efrata, vi fant den i skogsbygden.
Katso, me kuulimme sen olevan Efratassa, me löysimme sen Jaarin kedoilta.
7 Vi vil komme til hans bolig, vi vil tilbede for hans føtters skammel.
Menkäämme hänen asumukseensa, kumartukaamme hänen jalkainsa astinlaudan eteen.
8 Reis dig, Herre, og kom til ditt hvilested, du og din styrkes ark!
Nouse, Herra, leposijaasi, sinä ja sinun väkevyytesi arkki.
9 La dine prester klæ sig i rettferd og dine fromme rope med fryd!
Sinun pappisi olkoot puetut vanhurskaudella, ja sinun hurskaasi riemuitkoot.
10 For Davids, din tjeners skyld vise du ikke din salvedes åsyn tilbake!
Palvelijasi Daavidin tähden älä torju pois voideltusi kasvoja.
11 Herren har svoret David en sann ed, som han ikke vil gå fra: Av ditt livs frukt vil jeg sette konger på din trone;
Herra on vannonut Daavidille totisen valan, jota hän ei peruuta: "Sinun ruumiisi hedelmän minä asetan sinun valtaistuimellesi.
12 dersom dine barn holder min pakt og mine vidnesbyrd, som jeg vil lære dem, da skal også deres barn for all tid sitte på dine trone.
Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua sinun valtaistuimellasi iankaikkisesti."
13 For Herren har utkåret Sion, han har attrådd det til sin bolig:
Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa:
14 Dette er mitt hvilested til evig tid; her vil jeg bo, fordi jeg har attrådd det.
"Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.
15 Dets mat vil jeg velsigne, dets fattige vil jeg mette med brød,
Siionin ravinnon minä runsaasti siunaan, sen köyhät minä leivällä ruokin.
16 og dets prester vil jeg klæ med fryd.
Sen papit minä puetan autuudella, ja sen hurskaat riemuiten riemuitkoot.
17 Der vil jeg la et horn vokse op for David, gjøre i stand en lampe for min salvede.
Siellä minä annan yletä Daavidille sarven, sytytän voidellulleni lampun.
18 Hans fiender vil jeg klæ i skam, men på ham skal hans krone stråle.
Hänen vihollisensa minä puetan häpeällä, mutta hänen päässänsä loistaa hänen kruununsa."
