Jobs 14
1 Et menneske, født av en kvinne, lever en kort tid og mettes med uro.
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 Som en blomst skyter han op og visner, han farer bort som skyggen og holder ikke stand.
kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 Endog over en sådan holder du dine øine åpne, og mig fører du frem for din domstol!
Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Kunde det bare komme en ren av en uren! Ikke én!
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Når hans dager er fastsatt, hans måneders tall bestemt hos dig, når du har satt ham en grense som han ikke kan overskride,
Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 så vend ditt øie bort fra ham, så han kan ha ro så vidt at han kan glede sig som en dagarbeider ved sin dag!
Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 For treet er det håp; om det hugges, så spirer det igjen, og på nye skudd mangler det ikke;
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 om dets rot eldes i jorden, og dets stubb dør ut i mulden,
Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 så setter det allikevel knopper ved eimen av vannet og skyter grener som et nyplantet tre.
niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Men når en mann dør, så ligger han der, når et menneske opgir ånden, hvor er han da?
Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Som vannet minker bort i en sjø, og som en elv efterhånden blir grunnere og tørker ut,
Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 så legger et menneske sig ned og reiser sig ikke igjen; så lenge himmelen er til, våkner de ikke - de vekkes ikke op av sin søvn.
niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Å om du vilde gjemme mig i dødsriket og skjule mig der til din vrede var over - om du vilde sette mig et tidsmål og så komme mig i hu! (Sheol h7585)
Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
14 Når en mann dør, lever han da op igjen? Alle min krigstjenestes dager skulde jeg da vente, til min avløsning kom;
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 du skulde da rope, og jeg skulde svare dig; efter dine henders verk skulde du lenges.
Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Men nu teller du mine skritt og akter stadig på min synd.
Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 Forseglet i en pung ligger min brøde, og du syr til over min misgjerning.
rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 Men som et fjell faller og smuldres bort, og en klippe flyttes fra sitt sted,
Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 som vannet huler ut stener og flommen skyller bort mulden, således gjør du menneskets håp til intet;
vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 du overvelder ham for alltid, og han farer bort; du forvender hans åsyn og lar ham fare.
Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Kommer hans barn til ære, da vet han det ikke, og blir de ringeaktet, da blir han det ikke var.
Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
22 Bare over ham selv kjenner hans legeme smerte, og bare over ham selv sørger hans sjel.
Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
