Waiata 137

1 I te taha o nga wai o Papurona, noho ana tatou i reira, ae, tangi ana tatou, ia tatou i mahara ai ki Hiona.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 Whakairia ake e tatou a tatou hapa ki runga ki nga wirou i waenganui o reira.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 No te mea i tono i reira te hunga nana tatou i herehere ki etahi waiata i a tatou, me te hunga nana tatou i tukino i tono mai he hari i a tatou, i mea mai, Waiatatia mai ki a matou tetahi o nga waiate o Hiona.

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Me pehea matou ka waiata ai i te waiata a Ihowa i te whenua tauhou?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Ki te wareware ahau ki a koe, e Hiruharama, kia wareware toku ringa matau ki tana mahi.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Ki te kore ahau e mahara ki a koe, kia piri toku arero ki toku ngao; ki te kore ahau e whakanui i Hiruharama ki runga ake i taku mea i tino hari ai.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 E Ihowa, maharatia nga tama a Eroma i te ra o Hiruharama; ta ratou meatanga, Whakahoroa, whakahoroa, a taea rawatia ano tona turanga.

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 E te tamahine o Papurona, meake nei whakangaromia, ka hari te tangata e utua ai koe mo tau i mea ai ki a matou.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Ka hari te tangata e hopu ana, e ta ana i au mea nohinohi ki runga ki te kohatu.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!