Psalmi 91
1 Kas sēž tā Visuaugstākā patvērumā un mīt tā Visuvarenā ēnā,
Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee,
2 Tas saka uz To Kungu: mana cerība un mana stipra pils, mans Dievs, uz ko es paļaujos.
Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan.
3 Jo Viņš tevi glābj no mednieka valgiem, no kaitīgā mēra.
Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista.
4 Viņš tevi sedz Saviem spārniem, un apakš Viņa spārniem tu esi glābts; Viņa patiesība ir par apsegu un par priekšturamām bruņām,
Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi;
5 Ka tev nav ko bīties no nakts baidekļiem, no bultām, kas dienā skraida,
Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät,
6 No mēra, kas tumsā lien, no sērgas, kas dienas vidū samaitā.
Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee.
7 Jebšu tūkstoši krīt tev sānis, un desmit tūkstoši pie tavas labās rokas, taču tevi neaizņems.
Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.
8 Tiešām, ar savām acīm tu uzlūkosi un redzēsi, kā bezdievīgiem top atmaksāts.
Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan.
9 Tu, Kungs, esi mans patvērums! To Visuaugstāko tu esi licis par savu stiprumu.
Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas.
10 Ļaunums tev neuzies, un pie tava dzīvokļa mokas nepiestāsies.
Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän.
11 Jo Viņš Saviem eņģeļiem par tevi pavēlēs, tevi pasargāt uz visiem taviem ceļiem.
Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs,
12 Tie tevi uz rokām nesīs, ka tu savu kāju pie akmens nepiedauzīsi.
Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi.
13 Pār lauvām un odzēm tu kāpsi un samīsi jaunos lauvas un pūķus.
Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen.
14 „Viņš tveras pie Manis, un Es viņu izglābšu; Es viņu paaugstināšu, jo viņš pazīst Manu vārdu.
Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä.
15 Viņš Mani piesauc, un Es viņu paklausīšu. Es viņam klāt esmu bēdās, Es viņu gribu izraut un viņu pagodināt.
Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan.
16 Ar ilgu dzīvošanu Es viņu gribu paēdināt un viņam parādīt Savu pestīšanu“.
Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni.
