Psalmi 78

1 Asafa pamācība. Klausiet, mani ļaudis, manu mācību, atgrieziet savas ausis uz manas mutes valodu.

Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.

2 Es atdarīšu savu muti sakāmos vārdos un izrunāšu līdzības no veciem laikiem.

Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,

3 Ko esam dzirdējuši un zinām, un ko mūsu tēvi mums ir stāstījuši,

Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,

4 To mēs viņu bērniem neslēpsim, bet izteiksim tiem pēcnākamiem Tā Kunga teicamo slavu un Viņa stiprumu un Viņa brīnumus, ko Viņš darījis.

Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.

5 Jo Viņš ir iecēlis liecību iekš Jēkaba un licis bauslību iekš Israēla, ko Viņš mūsu tēviem pavēlējis, to mācīt saviem bērniem.

Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,

6 Ka tie pēcnākamie to zinātu, tie bērni, kas vēl dzims; ka tie celtos un to stāstītu arī saviem bērniem.

Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;

7 Un ka tie savu cerību liktu uz Dievu un neaizmirstu Dieva darbus, bet sargātu Viņa pavēles;

Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,

8 Un ka tie nebūtu tādi kā viņu tēvi, atkāpēja un pārgalvīga tauta, kas savā sirdī nebija pastāvīga, un kam gars neturējās pie Dieva.

Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;

9 Efraīma dēli, apbruņoti strēlnieki ar stopiem, atkāpās kaušanas dienā.

Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.

10 Tie neturēja Dieva derību un liedzās staigāt Viņa bauslībā,

Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.

11 Un aizmirsa Viņa darbus un brīnumus, ko Viņš bija parādījis.

Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.

12 Viņu tēvu priekšā Viņš darīja brīnumus Ēģiptes zemē, Coana laukā.

Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.

13 Viņš pāršķīra jūru un lika tiem cauri iet, un pacēla ūdeņus stāvu kā kopu;

Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.

14 Un vadīja tos ar padebesi dienā un cauri nakti ar uguns gaišumu.

Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.

15 Viņš pāršķēla klintis tuksnesī un tos dzirdināja papilnam kā no dziļumiem.

Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.

16 Viņš arī izveda upes no akmens un lika tecēt ūdenim straumēm.

Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.

17 Taču tie joprojām grēkoja pret Viņu un apkaitināja to Visuaugstāko tuksnesī,

Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.

18 Un kārdināja Dievu savā sirdī, barību prasīdami savai dvēselei,

He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.

19 Un runāja pret Dievu un sacīja: vai Dievs gan varēs sataisīt galdu tuksnesī?

He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?

20 Redzi, Viņš gan klinti sitis, ka ūdens iztecējis un upes izplūdušas, vai Viņš arī maizi varēs dot, vai Viņš varēs gādāt gaļu Saviem ļaudīm?

Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?

21 Kad Tas Kungs to dzirdēja, tad tas apskaitās, un uguns iedegās pret Jēkabu, un bardzība cēlās pret Israēli.

Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,

22 Tāpēc, ka tie neticēja uz Dievu, nedz cerēja uz Viņa pestīšanu.

Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.

23 Tad Viņš pavēlēja padebešiem augšām un atdarīja debesu durvis,

Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,

24 Un lika mannai uz tiem līt, ko ēst, un deva tiem labību no debesīm.

Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.

25 Ikkurš no tiem ēda debesu maizi, Viņš tiem sūtīja barības papilnam.

He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.

26 Viņš lika celties austriņam no debesīm un atveda dienvidus vēju caur savu Spēku,

Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,

27 Un birdināja gaļu uz tiem kā putekļus un spārnainus putnus kā jūras smiltis,

Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,

28 Un lika tiem krist viņu lēģera vidū, visapkārt ap viņu dzīvokļiem.

Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.

29 Tad tie ēda un pārēdās; un Viņš tiem lika notikt pēc viņu kārības.

Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,

30 Bet pirms tie savu kārību bija pildījuši, kamēr viņu barība vēl bija viņu mutē,

Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,

31 Tad Dieva dusmība pret tiem cēlās un nokāva viņu stipros un nomaitāja Israēla jaunekļus.

Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.

32 Par visu to tie taču vēl vairāk grēkoja un neticēja Viņa brīnumiem.

Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.

33 Tādēļ Tas nobeidza viņu dzīvību nīcībā un viņu gadus ātrā postā.

Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.

34 Kad Viņš tos kāva, tad tie vaicāja pēc Viņa un atgriezās un steigšus meklēja Dievu,

Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,

35 Un atminējās, Dievu esam viņiem par patvērumu, un to visaugstāko Dievu esam viņiem par Pestītāju.

Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.

36 Un tie Viņam smaidīja ar savu muti un Viņam meloja ar savu mēli.

Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.

37 Jo viņu sirds nepastāvēja pie Viņa, un tie nebija uzticīgi Viņa derībā.

Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.

38 Bet Viņš bija sirdsžēlīgs un piedeva noziegumu un tos nesamaitāja, bet novērsa dažkārt Savu dusmību un nepamodināja visu Savu bardzību.

Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.

39 Jo Viņš pieminēja, ka tie ir miesa, tā kā vējš, kas aizskrien un atpakaļ negriežas.

Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.

40 Cik reiz tie Viņu apkaitināja tuksnesī un Viņu tirināja tai tukšā vietā!

Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?

41 Jo tie kārdināja Dievu allaž no jauna un noskumdināja Israēla svēto.

Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.

42 Tie nepieminēja Viņa roku nedz to dienu, kad Viņš tos no tā spaidītāja izglāba,

Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:

43 Kad Viņš Savas zīmes parādīja Ēģiptē un Savus brīnumus Coana klajumā,

Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,

44 Un pārvērta viņu upes par asinīm un viņu strautus, ka nevarēja dzert,

Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:

45 Un sūtīja starp tiem kukaiņus, kas tos ēda, un vardes, kas tos samaitāja,

Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;

46 Un deva viņu augļus spradžiem, un viņu darbus siseņiem,

Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;

47 Un nomaitāja viņu vīnakokus caur krusu un viņu vīģes kokus ar lieliem krusas gabaliem,

Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;

48 Un nokāva viņu govis ar krusu un viņu sīkos lopus ar zibeņiem,

Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;

49 Un uzgāza tiem Savu karsto dusmību, bardzību un postu un bēdas, un uzlaida tiem nelaimes eņģeļus,

Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;

50 Un deva vaļu Savai dusmībai un neatrāva viņu dvēseles no nāves, un nodeva viņu lopus mērim,

Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;

51 Un kāva visus pirmdzimušos Ēģiptē, vīru pirmdzemdinātos Hama dzīvokļos,

Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,

52 Un veda Savus ļaudis kā avis un vadīja tos tuksnesī kā ganāmu pulku,

Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,

53 Un vadīja tos bez bēdām, ka tie nebijās, bet viņu ienaidniekus jūra apklāja.

Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.

54 Un Viņš tos veda Savās svētās robežās, uz šo kalnu, ko Viņa labā roka uzņēmusi.

Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.

55 Un izdzina viņu priekšā pagānus, un tos izdalīja par mantības daļu un Israēla ciltīm lika dzīvot viņu mājās.

Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.

56 Taču tie kārdināja un apkaitināja to visuaugstāko Dievu un neturēja Viņa liecības,

Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.

57 Un atkāpās un atmeta ticību, tā kā viņu tēvi; tie atmuka kā viltīgs stops,

Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.

58 Un Viņu apkaitināja ar saviem elku kalniem un to tirināja ar savām bildēm.

Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.

59 Dievs dzirdēja un apskaitās, un Israēls Tam ļoti rieba.

Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,

60 Un Dievs atstāja to dzīvokli iekš Šīlo, to telti, ko Viņš bija ņēmis par mājas vietu cilvēku starpā.

Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,

61 Un deva viņu spēku cietumā un viņu godību pretinieka rokā;

Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.

62 Un nodeva Savus ļaudis zobenam un apskaitās pret Savu tautu.

Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.

63 Uguns aprija viņu jaunekļus, un viņu jaunavām nedziedāja kāzu dziesmas.

Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.

64 Viņu priesteri krita caur zobenu, un viņu atraitnes neraudāja.

Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,

65 Tad Tas Kungs uzmodās kā viens, kas gulējis, tā kā varonis kliedz, kas vīnu dzēris,

Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,

66 Un sita Savus pretiniekus no aizmugures, un lika tos kaunā uz mūžīgiem laikiem,

Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,

67 Un atmeta Jāzepa dzīvokli, un neizvēlēja Efraīma cilti,

Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.

68 Bet izvēlēja Jūda cilti, Ciānas kalnu, ko Viņš mīlēja;

Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,

69 Un uztaisīja Savu svēto vietu kā debes'augstumu, stipru, kā pasauli, ko uz mūžīgiem laikiem radījis.

Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,

70 Un Viņš izredzēja Dāvidu, Savu kalpu, un ņēma to no avju laidariem,

Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.

71 No zīdītāju avīm Viņš tam lika nākt, ganīt Jēkabu, Savu tautu un Israēli, Savu mantību.

Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.

72 Un viņš tos ganīja ar skaidru sirdi, un tos valdīja ar prātīgu roku.

Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.