Psalmi 137

1 Pie Bābeles upēm, tur mēs sēdējām un raudājām, kad pieminējām Ciānu.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Savas kokles tur pakārām vītolos.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Jo mūsu aizvedēji cietumā tur no mums prasīja dziesmas un mūsu spaidītāji līksmību: Dziediet mums dziesmu no Ciānas.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Kā mēs varētu dziedāt Tā Kunga dziesmu svešā zemē?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Ja es tevi aizmirstu, Jeruzāleme, tad lai mana labā roka top aizmirsta.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Mana mēle lai pielīp pie mana zoda, ja es tevi nepieminu, ja es nepaceļu Jeruzālemi par savu vislielāko prieku.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Kungs, piemini Jeruzālemes dienu Edoma bērniem, kas sacīja: Nopostiet, nopostiet to līdz pat viņas pamatiem.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Tu posta pilna Bābeles meita, svētīgs ir, kas tev atmaksā, kā tu mums esi darījusi;

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Svētīgs būs, kas tavus jaunos bērnus sagrābs un tos satrieks pie akmens.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.