Psalmi 132
1 Svētku dziesma. Kungs, piemini Dāvidu un visas viņa rūpes.
Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
2 Tas Tam Kungam zvērējis un solījies Jēkaba varenajam:
Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
3 Es neiešu sava nama dzīvoklī, es nekāpšu savas gultas cisās;
En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
4 Es nedošu savām acīm miegu redzēt nedz snaust saviem acu vākiem;
En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
5 Līdz kamēr būšu atradis vietu Tam Kungam un mitekli Jēkaba varenajam.
Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
6 Redzi, mēs par to esam dzirdējuši Efratā, mēs to esam atraduši Jaāra laukos.
Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
7 Iesim Viņa mājas vietā un pielūgsim priekš Viņa kāju pamesla.
Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
8 Celies, Kungs, uz Savu dusas vietu, Tu un Tavas spēcības šķirsts;
Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
9 Lai Tavi priesteri apģērbjās ar taisnību, un Tavi svētie lai gavilē.
Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
10 Neatmet Sava svaidītā vaigu, Sava kalpa Dāvida dēļ.
Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
11 Tas Kungs Dāvidam tiešām ir zvērējis, no tā Viņš nenovērsīsies: No tavas miesas augļiem būs, ko celšu uz tavu godības krēslu.
Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
12 Ja tavi bērni turēs Manu derību un Manu liecību, ko Es tiem mācīšu, tad arī viņu bērni sēdēs uz tava godības krēsla mūžīgi.
Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
13 Jo Tas Kungs Ciānu ir izredzējis, tur Viņam gribās dzīvot.
Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
14 Šī ir Mana dusas vieta mūžīgi, šeit Es dzīvošu, jo tās Man gribās.
Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
15 Svētīdams Es svētīšu viņas barību un paēdināšu viņas nabagus ar maizi,
Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
16 Un apģērbšu viņas priesterus ar pestīšanu, un viņas svētie gavilēt gavilēs.
Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
17 Tur Es Dāvidam uzcelšu ragu, došu spīdekli Savam svaidītam.
Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
18 Viņa ienaidniekus Es apģērbšu ar kaunu, bet viņam ziedēs viņa kronis.
Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
