Salamana Pamācības 7
1 Mans bērns, sargi manus vārdus un glabā pie sevis manu mācību.
Poikani! kätke minun sanani, ja pidä tykönäs minun käskyni.
2 Sargi manu pamācīšanu, tad tu dzīvosi, un manu mācību kā savu acu raugu.
Ota vaari minun käskyistäni, niin sinä elää saat, ja minun laistani, niinkuin silmäs terästä.
3 Sien to ap saviem pirkstiem, ieraksti to savas sirds galdiņā.
Sido ne sormiis, kirjoita ne sydämes tauluun.
4 Saki uz gudrību: Tu esi mana māsa! un atzīšanu sauc par savu radinieci,
Sano viiisaudelle: sinä olet sisareni, ja kutsu toimi ystäväkses,
5 Ka tu sevi pasargi no svešas sievas, no svešinieces ar mīkstiem vārdiem.
Että hän sinua varjelis muukalaisesta vaimosta, ja vieraasta, jonka sanat sileät ovat.
6 Jo es skatījos pa sava nama logu, caur saviem skadriņiem,
Sillä minä kurkistelin huoneeni akkunasta läpi häkin.
7 Un redzēju nejēgu vidū un ieraudzīju starp zēniem neprātīgu jaunekli.
Ja näin tyhmän nuorukaisen taitamattomain seassa, ja äkkäsin hänen poikain joukossa;
8 Tas gāja pa ielu ap nama stūri, staigāja pa viņas nama ceļu,
Joka käveli kaduilla hänen nurkkainsa taitse, ja asteli sitä tietä, joka meni hänen huoneeseensa.
9 Pavakarē, krēslā, nakts vidū un tumsā.
Hämärissä, kuin päivä ehtoolla oli, ja jo yö ja pimiä tuli:
10 Un redzi, viņu sastapa sieva, maukas apģērbā un viltu sirdī.
Ja katso, häntä kohtasi vaimo porton vaatteilla, kavala,
11 Šī bija trakule un palaidne, viņas kājas nemetās mājā;
Tuima ja hillimätöin, jonka jalat ei pysyneet huoneessansa.
12 Te viņa ārā, te uz ielām un glūn aiz visiem stūriem.
Nyt on hän ulkona, nyt kaduilla, ja väijyy joka nurkassa.
13 Un tā viņu apkampa un skūpstīja kā bezkauņa un uz to sacīja:
Hän otti hänen kiinni, ja suuta antoi hänen ja sanoi häpeemättä:
14 „Pateicības upuri man bija jānes; šodien es savu solījumu esmu pildījusi.
Minä olen tehnyt kiitosuhrin, ja olen tätäpänä täyttänyt lupaukseni:
15 Tādēļ esmu izgājusi tev pretī, tavu vaigu meklēt un tevi esmu atradusi.
Sentähden olen minä tullut sinua vastaan, varhain sinua etsimään, ja olen nyt sinut löytänyt.
16 Ar apsegiem esmu klājusi savu gultu, ar strīpainiem Ēģiptes palagiem.
Minä olen koreasti valmistanut vuoteeni Egyptin kirjavalla vaatteella,
17 Savu gultu esmu izkvēpinājusi ar mirrēm, alvejām un kanēli;
Ja olen hyvänhajuiseksi tehnyt kammioni mirhamilla, aloella ja kanelilla.
18 Nāc, lai izbaudām kārības līdz rītam, lai izpriecājamies mīlestībā;
Tule, harjoittakaamme kyllin hekumaa aamuun asti, ja huvitelkaammme meitämme keskenämme rakkaudella.
19 Jo vīrs nav mājās, viņš aizgājis tālā ceļā,
Sillä mies ei ole kotona: hän on pitkälle matkalle mennyt.
20 Viņš naudas maku ņēmis līdz, tik uz svētkiem vēl pārnāks mājās.“
Hän on ottanut rahasäkin myötänsä, ja tulee kotia äsken määrätyllä päivällä.
21 Viņa to pierunāja ar savu vārdu drūzmu, ar savu mīksto mēli tā viņu aizrāva.
Ja niin hän houkutteli monelöla sanalla, ja vaati häntä makialla puheella.
22 Uz reizi tas viņai gāja pakaļ, kā vērsis iet pie kaušanas un kā nelietis, saistīts uz sodu,
Hän meni hänen kanssansa nopiasti, niinkuin teurastettava härkä, ja niinkuin jalkapuuhun, jolla tyhmät rangoitaan.
23 Kamēr bulta viņa aknas pāršķeļ; tā putns skrien sprostā un nezin, ka tas pret viņa dzīvību.
Siihenasti kuin hän nuolilla ampuu hänen maksansa lävitse: ja niinkuin lintu itsensä kiiruhtaa paulaan, ja ei tiedä sitä hengellensä vaaralliseksi.
24 Nu tad, bērni, klausiet mani, un ņemiet vērā manas mutes vārdus.
Niin kuulkaat siis minua, minun lapseni, ja ottakaat vaari minun suuni sanoista.
25 Lai tava sirds nenomaldās uz viņas ceļiem un nenoklīsti uz viņas gaitām;
Älköön sydämes poiketko hänen tiellensä: älä salli sinuas vietellä hänen retkillensä.
26 Jo daudz ir to nokauto, ko tā gāzusi zemē, un liels pulks, ko viņa nogalinājusi.
Sillä hän on monta haavoittanut ja langettanut, ja kaikkinaiset voimalliset ovat häneltä tapetut.
