Salamana Pamācības 26
1 Kā sniegs vasarai un lietus pļaujamam laikam, tā ģeķim nepieder gods.
Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.
2 Kā putns nolidinājās, kā bezdelīga aizskrien, tā nenopelnīti lāsti neaizņem.
Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy.
3 Zirgam pātaga, ēzelim iemaukti un ģeķa mugurai rīkste.
Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään!
4 Neatbildi ģeķim pēc viņa ģeķības, ka tu viņam līdzi netopi.
Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
5 Atbildi ģeķim pēc viņa ģeķības, ka viņš pats neturās par gudru.
Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.
6 Darbu uzticēt nelgam rokā, ir nocirst kājas un izbaudīt briesmas.
Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.
7 Kā klibam karājās kājas, tā ģeķa mutē gudrības vārdi.
Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.
8 Kas ģeķim dod godu, ir kā kas akmeni piesien pie lingas.
Yhtä kuin sitoisi kiven linkoon kiinni, on antaa kunniaa tyhmälle.
9 Kā ērkšķi, kas tikuši piedzēruša rokā, tāds ir sakāms vārds ģeķu mutē.
Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.
10 Manīgs visu izdara; bet kas nelgu der, sader tekuli.
Kuin jousimies, joka kaikkia haavoittaa, on se, joka tyhmän pestaa, kulkureita pestaa.
11 Kā suns atiet pie saviem vēmekļiem, tā pat ģeķis atgriežas atpakaļ pie savas ģeķības.
Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.
12 Kad tu redzi vīru, kas savās acīs gudrs, tad no muļķa vairāk cerības, nekā no tāda.
Näet miehen, viisaan omissa silmissään-enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.
13 Sliņķis saka: „Jauns lauva uz ceļa, lauva uz ielām!“
Laiska sanoo: "Tuolla tiellä on leijona, jalopeura torien vaiheilla".
14 Durvis grozās eņģēs, un sliņķis savā gultā.
Ovi saranoillaan kääntyilee, laiska vuoteellansa.
15 Sliņķis slēpj savu roku azotē, un tam grūti to atkal pie mutes likt.
Laiska pistää kätensä vatiin; ei viitsi sitä viedä suuhunsa jälleen.
16 Sliņķis savā prātā gudrāks nekā septiņi, kas runā prātīgi.
Laiska on omissa silmissään viisaampi kuin seitsemän, jotka vastaavat taitavasti.
17 Kas garām ejot iejaucās citu ķildā, ir kā kas suni ņem aiz ausīm.
Kulkukoiraa korviin tarttuu se, joka syrjäisten riidasta suuttuu.
18 Tā kā, kad (ārprātīgs) par smieklu šautu ar šķēpiem un nāvīgām bultām,
Kuin mieletön, joka ammuskelee tulisia surmannuolia,
19 Tā pat ir, kas savu tuvāko pievīlis saka: Vai to par smieklu vien nedarīju?
on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: "Leikillähän minä sen tein".
20 Kad malkas nav, tad uguns izdziest, un kad lišķa nav, tad ķilda rimst.
Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora.
21 Kā ogles liesmu un malka uguni, tā rējējs cilvēks saceļ ķildu.
Hehkuksi hiilet, tuleksi halot, riidan lietsomiseksi toraisa mies.
22 Lišķa vārdi ir kā saldi kumosi un iet visai pie sirds.
Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.
23 Dedzīgi vārdi, bet neganta sirds ir poda gabals pārvilkts ar netīru sudrabu.
Kuin hopeasilaus saviastian pinnalla ovat hehkuvat huulet ja paha sydän.
24 Kas tevi ienīst, ir ar muti draugs, bet savā sirdī viņš domā uz viltu.
Vihamies teeskentelee huulillaan, mutta hautoo petosta sydämessänsä.
25 Kad tas mīlīgi runā, tad netici viņam, jo septiņas negantības viņa sirdī.
Jos hän muuttaa suloiseksi äänensä, älä häntä usko, sillä seitsemän kauhistusta hänellä on sydämessä.
26 Lai gan ienaidu aizsedz ar viltu, tomēr viņa niknums ļaužu priekšā nāks gaismā.
Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu.
27 Kas bedri rok, tas tanī iekritīs, un kas akmeni veļ uz to tas atvelsies.
Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää.
28 Viltus mēle ienīst to, kam pati dzēlusi, un mīksta mute padara nelaimi.
Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.
