Ījaba 30
1 Bet nu par mani smejas, kas jaunāki nekā es, kuru tēvus es nebūtu cienījis likt pie saviem lopu suņiem.
Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
2 Viņu roku spēku kur es to liktu? viņu zaļums un krietnums bija pagalam.
Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
3 No trūkuma un bada izdēdējuši tie grauza noras, tumšās tuksneša un posta vietās.
Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
4 Tie nātres izplūca pa krūmiem un paegļu saknes tiem bija par barību.
Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
5 No ļaužu vidus tie tapa izdzīti un tiem uzkliedza kā zagļiem.
He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
6 Bailīgās gravās tiem bija jādzīvo, ir zemes un akmeņu caurumos.
He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
7 Krūmos tie brēca, un dadžos tie gūlās,
Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
8 Nesaprašu un negoda ļaužu bērni, kas no zemes bija izdzīti!
Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
9 Bet nu es tiem esmu tapis par dziesmiņu un esmu tiem par pasaku.
Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
10 Tie mani tura par negantību, atstājās tālu no manis un nekaunas man vaigā spļaudīt.
He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
11 Jo Dievs manu dvēseli ir darījis gurdenu un mani apbēdinājis; tad tie vairs nevaldās manā priekšā.
Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
12 Pa labo roku ceļas puikas un stumda manas kājas un taisa savu ceļu, mani samaitāt.
Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
13 Tie salauž manu laipu, tie palīdz mani gāzt, paši būdami bez palīga.
He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
14 Tie nāk kā caur platu plīsumu; ar lielu troksni tie plūst šurpu.
He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
15 Briesmas man uzbrukušas, kā ar vētru aizdzīta mana godība, un kā mākonis nozudusi mana laime.
Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
16 Tādēļ nu mana dvēsele nerimst iekš manis, un bēdu laiks mani aizgrābis.
Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
17 Naktī mani kauli top izurbti iekš manis, un kas mani grauž, nerimst.
Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
18 Caur varenu spēku mans apģērbs pārvērties; tas mani žņaudz, kā apkakle.
Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
19 Viņš mani iemetis dubļos, un es esmu tapis kā pīšļi un pelni.
Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
20 Es Tevi piesaucu, bet Tu man neatbildi, es gaidu, bet Tu tik skaties.
Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
21 Tu pret mani esi palicis briesmīgs, ar Savu vareno roku Tu man turies pretī.
Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
22 Tu mani pacēli, kā vējš mani aiznes, un man izkūst visa laime.
Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
23 Jo es zinu, ka Tu mani nodosi nāvē, kur visi dzīvie kopā aiziet mājot.
Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
24 Tomēr, vai krītot neizstiepj roku, jeb vai bojā ejot nebrēc.
Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
25 Vai es neraudāju par grūtdienīti vai mana dvēsele nenoskuma par apbēdināto?
Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
26 Bet kad es nu gaidīju labumu, tad nāca ļaunums; kad es cerēju uz gaišumu, tad nāca tumsība.
Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
27 Manas iekšas verd un nemitās, bēdu dienas man uzgājušas.
Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
28 Es esmu melns, bet ne no saules, es paceļos un kliedzu draudzes vidū.
Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
29 Vilkiem esmu palicis par brāli un pūces bērniem par biedri.
Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
30 Mana āda palikusi melna uz manis, un mani kauli ir izkaltuši no karstuma.
Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
31 Tādēļ mana kokle ir tapusi par žēlabām un mana stabule par vaimanām.
Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
