Ījaba 19
1 Bet Ījabs atbildēja un sacīja:
Job vastasi ja sanoi:
2 Cik ilgi jūs manu dvēseli bēdināsiet un mani mocīsiet ar vārdiem?
"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 Jūs gan desmitkārt mani likuši kaunā un nekaunaties mani tā nomākt.
Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 Un ja es tiešām esmu maldījies, tad tā maldīšanās ir mana.
Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 Vai tad jums tiešām tā bija lielīties pret mani un pierādīt manu kaunu?
Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 Ņemiet jel vērā, kā Dievs mani lauzis un mani apvaldzinājis ar Savu tīklu.
Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Redzi, es brēcu par varas darbu, bet man neatbild; es kliedzu pēc palīga, bet tiesas nav.
Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 Manam ceļam Viņš licis šķēršļus, ka netieku uz priekšu, un uz manām tekām Viņš licis tumsību.
Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 Manu godu Viņš man novilcis un atņēmis manas galvas kroni.
Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 Viņš mani nopostījis visapkārt, ka eju bojā, un manu cerību Viņš izsakņojis kā koku.
Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Viņš iededzinājis Savu bardzību pret mani un mani tur kā Savu ienaidnieku.
Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Viņa kara spēki sanākuši kopā un pret mani taisījuši savu ceļu un apmetuši lēģeri ap manu dzīvokli.
Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 Manus brāļus viņš atšķīris tālu no manis, un mani draugi man palikuši visai sveši.
Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Mani tuvinieki atstājās, un mani draugi mani aizmirst.
Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Mana saime un manas kalpones tur mani par svešinieku, un es esmu kā svešs viņu acīs.
Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 Es saucu savu kalpu, bet tas neatbild, tas man mīļi jālūdzās ar savu muti.
Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 Mana dvaša riebj manai sievai, un mana smaka manas mātes bērniem.
Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Pat puikas mani nicina; kad es ceļos, tad tie man runā pretim.
Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 Visi mani uzticamie draugi mani tur par negantību, un ko es mīlējis, tie ir griezušies pret mani.
Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 Mani kauli līp pie manas ādas un pie manas miesas, un maniem zobiem āda vien atliek.
Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Apžēlojaties par mani, apžēlojaties par mani, mani draugi! Jo Dieva roka mani aizskārusi.
Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Kāpēc jūs mani vajājat, kā tas stiprais Dievs, un no manas miesas nevarat pieēsties?
Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Ak kaut mani vārdi taptu sarakstīti, ak kaut tie taptu iezīmēti grāmatā!
Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 Kaut tie ar dzelzs kaltu un svinu par mūžīgu piemiņu taptu iecirsti akmenī.
rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Bet es zinu, ka mans Pestītājs dzīvs, un pēcgalā Viņš celsies pār pīšļiem.
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 Un kad mana āda, kas tā sasista, vairs nebūs, tad vaļā no savas miesas es skatīšu Dievu.
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Tiešām, es Viņu sev skatīšu, un manas acis Viņu redzēs, un nebūs svešs. - Mana sirds iekš manis ilgojās.
Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Kad jūs sakāt: Kā mēs to vajāsim? Un ka tā vaina pie manis atrasta:
Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 Tad bīstaties no zobena; jo zobens ir tā bardzība par noziegumiem, lai jūs atzīstat, ka ir sodība.
niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
