Ījaba 14
1 Cilvēks, no sievas dzimis, dzīvo īsu laiku un ir pilns grūtuma.
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2 Viņš izaug kā puķe un novīst, viņš bēg kā ēna un nepastāv.
kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 Un par tādu Tu atveri savas acis un vedi mani Tavas tiesas priekšā.
Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Kas dos šķīstu no nešķīstiem? Nav neviena.
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Viņa dienas jau ir nospriestas, viņa mēnešu pulks stāv pie Tevis, Tu tam esi licis robežu, to viņš nepārkāps.
Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Griez nost Savas acis no tā, ka atpūšās, ka tas priecājās kā algādzis, savu dienu nobeidzis.
Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 Jo kokam, kad top nocirsts, ir cerība, ka atkal atjaunosies, un viņa atvases nemitās.
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Jebšu viņa sakne zemē kļūst paveca, un viņa celms pīšļos mirst,
Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 Taču no ūdens smaržas viņš atkal izplaukst un dabū zarus kā iedēstīts.
niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Bet vīrs mirst, un ir pagalam, cilvēks izlaiž dvēseli, - un kur nu ir?
Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Ūdeņi iztek no ezera, un upe izsīkst un izžūst.
Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 Tāpat cilvēks apgūlās un necēlās vairs; kamēr debesis zūd, tie neuzmodīsies, un netaps traucēti no sava miega.
niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Ak, kaut Tu mani apslēptu kapā un mani apsegtu, kamēr Tava dusmība novērstos; kaut Tu man galu nolemtu un tad mani pieminētu! (Sheol h7585)
Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
14 Kad vīrs mirst, vai tas atkal dzīvos? Es gaidītu visu savu kalpošanas laiku, kamēr nāktu mana atsvabināšana.
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Tu sauktu un es Tev atbildētu; Tu ilgotos pēc Sava roku darba.
Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Bet nu Tu skaiti manus soļus un neapstājies manu grēku dēļ.
Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 Mana pārkāpšana ir noglabāta un apzieģelēta, un Tu pielieci vēl klāt pie mana nozieguma.
rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 Tiešām, kalns sagrūst, kad tas krīt, un klints aizceļas no savas vietas.
Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 Ūdens izgrauž akmeņus, un viņa plūdi aizpludina zemes pīšļus, un cilvēka cerībai Tu lieci zust.
vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Tu viņu pārvari pavisam un viņš aiziet; Tu pārvērti viņa ģīmi, un tā Tu viņu aizdzeni.
Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Vai viņa bērni tiek godā, viņš to nezin, vai tie ir trūkumā, ir to viņš no tiem nesamana.
Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
22 Viņa paša miesās ir sāpes, un viņa paša dvēselei jāžēlojās.
Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
