Canticum Canticorum 2
1 ego flos campi et lilium convallium
Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.
2 sicut lilium inter spinas sic amica mea inter filias
Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.
3 sicut malum inter ligna silvarum sic dilectus meus inter filios sub umbra illius quam desideraveram sedi et fructus eius dulcis gutturi meo
Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.
4 introduxit me in cellam vinariam ordinavit in me caritatem
Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.
5 fulcite me floribus stipate me malis quia amore langueo
Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.
6 leva eius sub capite meo et dextera illius amplexabitur me
Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.
7 adiuro vos filiae Hierusalem per capreas cervosque camporum ne suscitetis neque evigilare faciatis dilectam quoadusque ipsa velit
Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.
8 vox dilecti mei ecce iste venit saliens in montibus transiliens colles
Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.
9 similis est dilectus meus capreae hinuloque cervorum en ipse stat post parietem nostrum despiciens per fenestras prospiciens per cancellos
Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.
10 et dilectus meus loquitur mihi surge propera amica mea formonsa mea et veni
Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.
11 iam enim hiemps transiit imber abiit et recessit
Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:
12 flores apparuerunt in terra tempus putationis advenit vox turturis audita est in terra nostra
Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;
13 ficus protulit grossos suos vineae florent dederunt odorem surge amica mea speciosa mea et veni
Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.
14 columba mea in foraminibus petrae in caverna maceriae ostende mihi faciem tuam sonet vox tua in auribus meis vox enim tua dulcis et facies tua decora
Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.
15 capite nobis vulpes vulpes parvulas quae demoliuntur vineas nam vinea nostra floruit
Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.
16 dilectus meus mihi et ego illi qui pascitur inter lilia
Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,
17 donec adspiret dies et inclinentur umbrae revertere similis esto dilecte mi capreae aut hinulo cervorum super montes Bether
Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.
