Psalmorum 137

1 Psalmus David, propter Hieremiam. Super flumina Babylonis, illic sedimus et flevimus: cum recordaremur Sion:

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 In salicibus in medio eius, suspendimus organa nostra.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 Quia illic interrogaverunt nos, qui captivos duxerunt nos, verba cantionum: Et qui abduxerunt nos: Hymnum cantate nobis de canticis Sion.

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Quomodo cantabimus canticum Domini in terra aliena?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Si oblitus fuero tui Ierusalem, oblivioni detur dextera mea.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Adhaereat lingua mea faucibus meis, si non meminero tui: Si non proposuero Ierusalem, in principio laetitiae meae.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Memor esto Domine filiorum Edom, in die Ierusalem: Qui dicunt: Exinanite, exinanite usque ad fundamentum in ea.

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Filia Babylonis misera: beatus, qui retribuet tibi retributionem tuam, quam retribuisti nobis.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Beatus, qui tenebit, et allidet parvulos suos ad petram.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!