Job 30
1 Nunc autem derident me iuniores tempore, quorum non dignabar patres ponere cum canibus gregis mei:
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Quorum virtus manuum mihi erat pro nihilo, et vita ipsa putabantur indigni.
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Egestate et fame steriles, qui rodebant in solitudine, squallentes calamitate, et miseria.
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Et mandebant herbas, et arborum cortices, et radix iuniperorum erat cibus eorum.
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 Qui de convallibus ista rapientes, cum singula reperissent, ad ea cum clamore currebant.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 In desertis habitabant torrentium, et in cavernis terrae, vel super glaream.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Qui inter huiuscemodi laetabantur, et esse sub sentibus delicias computabant.
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 Filii stultorum et ignobilium, et in terra penitus non parentes.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 Nunc in eorum canticum versus sum, et factus sum eis in proverbium.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 Abominantur me, et longe fugiunt a me, et faciem meam conspuere non verentur.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Pharetram enim suam aperuit, et afflixit me, et frenum posuit in os meum.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Ad dexteram orientis calamitatis meae illico surrexerunt: pedes meos subverterunt, et oppresserunt quasi fluctibus semitis suis.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 Dissipaverunt itinera mea, insidiati sunt mihi, et praevaluerunt, et non fuit qui ferret auxilium.
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 Quasi rupto muro, et aperta ianua, irruerunt super me, et ad meas miserias devoluti sunt.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Redactus sum in nihilum: abiit quasi ventus desiderium meum: et velut nubes pertransiit salus mea.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Nunc autem in memetipso marcescit anima mea, et possident me dies afflictionis.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Nocte os meum perforatur doloribus: et qui me comedunt, non dormiunt.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 In multitudine eorum consumitur vestimentum meum, et quasi capito tunicae succinxerunt me.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Comparatus sum luto, et assimilatus sum favillae et cineri.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 Clamo ad te, et non exaudis me: sto, et non respicis me.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Mutatus es mihi in crudelem, et in duritia manus tuae adversaris mihi.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Elevasti me, et quasi super ventum ponens elisisti me valide.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Scio quia morti trades me, ubi constituta est domus omni viventi.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Verumtamen non ad consumptionem meam emittis manum tuam: et si corruerim, ipse salvabis.
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Flebam quondam super eo, qui afflictus erat, et compatiebatur anima mea pauperi.
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Expectabam bona, et venerunt mihi mala: praestolabar lucem, et eruperunt tenebrae.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Interiora mea efferbuerunt absque ulla requie, praevenerunt me dies afflictionis.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 Moerens incedebam, sine furore, consurgens, in turba clamabam.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Frater fui draconum, et socius struthionum.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Cutis mea denigrata est super me, et ossa mea aruerunt prae caumate.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Versa est in luctum cithara mea, et organum meum in vocem flentium.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
