Job 16
1 Respondens autem Iob, dixit:
Sitte vastasi Job ja sanoi:
2 Audivi frequenter talia, consolatores onerosi omnes vos estis.
Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
3 Numquid habebunt finem verba ventosa? aut aliquid tibi molestum est si loquaris?
Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
4 Poteram et ego similia vestri loqui: atque utinam esset anima vestra pro anima mea: Consolarer et ego vos sermonibus, et moverem caput meum super vos:
Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
5 Roborarem vos ore meo: et moverem labia mea, quasi parcens vobis.
Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
6 Sed quid agam? Si locutus fuero, non quiescet dolor meus: et si tacuero, non recedet a me.
Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
7 Nunc autem oppressit me dolor meus, et in nihilum redacti sunt omnes artus mei.
Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
8 Rugae meae testimonium dicunt contra me, et suscitatur falsiloquus adversus faciem meam contradicens mihi.
Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
9 Collegit furorem suum in me, et comminans mihi, infremuit contra me dentibus suis: hostis meus terribilibus oculis me intuitus est.
Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
10 Aperuerunt super me ora sua, et exprobrantes percusserunt maxillam meam, satiati sunt poenis meis.
He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
11 Conclusit me Deus apud iniquum, et manibus impiorum me tradidit.
Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
12 Ego ille quondam opulentus repente contritus sum: tenuit cervicem meam, confregit me, et posuit me sibi quasi in signum.
Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
13 Circumdedit me lanceis suis, convulneravit lumbos meos, non pepercit, et effudit in terra viscera mea.
Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
14 Concidit me vulnere super vulnus, irruit in me quasi gigas.
Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
15 Saccum consui super cutem meam, et operui cinere carnem meam.
Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
16 Facies mea intumuit a fletu, et palpebrae meae caligaverunt.
Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
17 Haec passus sum absque iniquitate manus meae, cum haberem mundas ad Deum preces.
Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
18 Terra ne operias sanguinem meum, neque inveniat in te locum latendi clamor meus.
Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
19 Ecce enim in caelo testis meus, et conscius meus in excelsis.
Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
20 Verbosi amici mei: ad Deum stillat oculus meus.
Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
21 Atque utinam sic iudicaretur vir cum Deo, quomodo iudicatur filius hominis cum collega suo.
Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
22 Ecce enim breves anni transeunt, et semitam, per quam non revertar, ambulo.
Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
