Job 10
1 Taedet animam meam vitae meae, dimittam adversum me eloquium meum, loquar in amaritudine animae meae.
Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
2 Dicam Deo: Noli me condemnare: indica mihi cur me ita iudices.
Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
3 Numquid bonum tibi videtur, si calumnieris me, et opprimas me opus manuum tuarum, et consilium impiorum adiuves?
Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
4 Numquid oculi carnei tibi sunt: aut sicut videt homo, et tu videbis?
Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
5 Numquid sicut dies hominis dies tui, et anni tui sicut humana sunt tempora,
Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
6 Ut quaeras iniquitatem meam, et peccatum meum scruteris?
Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
7 Et scias quia nihil impium fecerim, cum sit nemo qui de manu tua possit eruere.
Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
8 Manus tuae fecerunt me, et plasmaverunt me totum in circuitu: et sic repente praecipitas me?
Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
9 Memento quaeso quod sicut lutum feceris me, et in pulverem reduces me.
Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
10 Nonne sicut lac mulsisti me, et sicut caseum me coagulasti?
Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
11 Pelle et carnibus vestisti me: ossibus et nervis compegisti me.
Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
12 Vitam et misericordiam tribuisti mihi, et visitatio tua custodivit spiritum meum.
Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
13 Licet haec celes in corde tuo, tamen scio quia universorum memineris.
Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
14 Si peccavi, et ad horam pepercisti mihi: cur ab iniquitate mea mundum me esse non pateris?
Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
15 Et si impius fuero, vae mihi est: et si iustus, non levabo caput, saturatus afflictione et miseria.
Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
16 Et propter superbiam quasi leaenam capies me, reversusque mirabiliter me crucias.
Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
17 Instauras testes tuos contra me, et multiplicas iram tuam adversum me, et poenae militant in me.
Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
18 Quare de vulva eduxisti me? qui utinam consumptus essem ne oculus me videret.
Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
19 Fuissem quasi non essem, de utero translatus ad tumulum.
Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
20 Numquid non paucitas dierum meorum finietur brevi? dimitte ergo me, ut plangam paululum dolorem meum:
Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
21 Antequam vadam et non revertar, ad terram tenebrosam, et opertam mortis caligine:
Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
22 Terram miseriae et tenebrarum, ubi umbra mortis, et nullus ordo, sed sempiternus horror inhabitat.
Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
