Job 7
1 Militia est vita hominis super terram: et sicut dies mercenarii, dies eius.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Sicut servus desiderat umbram, et sicut mercenarius præstolatur finem operis sui:
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Sic et ego habui menses vacuos, et noctes laboriosas enumeravi mihi.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Si dormiero, dicam: Quando consurgam? et rursum expectabo vesperam, et replebor doloribus usque ad tenebras.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Induta est caro mea putredine et sordibus pulveris, cutis mea aruit, et contracta est.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Dies mei velocius transierunt quam a texente tela succiditur, et consumpti sunt absque ulla spe.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Memento quia ventus est vita mea, et non revertetur oculus meus ut videat bona.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Nec aspiciet me visus hominis: oculi tui in me, et non subsistam.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 Sicut consumitur nubes, et pertransit: sic qui descenderit ad inferos, non ascendet. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 Nec revertetur ultra in domum suam, neque cognoscet eum amplius locus eius.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Quapropter et ego non parcam ori meo, loquar in tribulatione spiritus mei: confabulabor cum amaritudine animæ meæ.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Numquid mare ego sum, aut cetus, quia circumdedisti me carcere?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Si dixero: Consolabitur me lectulus meus, et relevabor loquens mecum in strato meo:
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Terrebis me per somnia, et per visiones horrore concuties.
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Quam ob rem elegit suspendium anima mea, et mortem ossa mea.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Desperavi, nequaquam ultra iam vivam: parce mihi, nihil enim sunt dies mei.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Quid est homo, quia magnificas eum? aut quid apponis erga eum cor tuum?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Visitas eum diluculo, et subito probas illum:
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Usquequo non parcis mihi, nec dimittis me ut glutiam salivam meam?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Peccavi, quid faciam tibi o custos hominum? quare posuisti me contrarium tibi, et factus sum mihimetipsi gravis?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Cur non tollis peccatum meum, et quare non aufers iniquitatem meam? ecce, nunc in pulvere dormiam: et si mane me quæsieris, non subsistam.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
