Job 29
1 Addidit quoque Iob, assumens parabolam suam, et dixit:
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 Quis mihi tribuat, ut sim iuxta menses pristinos secundum dies, quibus Deus custodiebat me?
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 Quando splendebat lucerna eius super caput meum, et ad lumen eius ambulabam in tenebris?
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 Sicut fui in diebus adolescentiæ meæ, quando secreto Deus erat in tabernaculo meo?
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 Quando erat Omnipotens mecum: et in circuitu meo pueri mei?
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 Quando lavabam pedes meos butyro, et petra fundebat mihi rivos olei?
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 Quando procedebam ad portam civitatis, et in platea parabant cathedram mihi?
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 Videbant me iuvenes, et abscondebantur: et senes assurgentes stabant.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 Principes cessabant loqui, et digitum superponebant ori suo.
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 Vocem suam cohibebant duces, et lingua eorum gutturi suo adhærebat.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 Auris audiens beatificabat me, et oculus videns testimonium reddebat mihi.
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 Eo quod liberassem pauperem vociferantem, et pupillum, cui non esset adiutor.
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 Benedictio perituri super me veniebat, et cor viduæ consolatus sum.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 Iustitia indutus sum: et vestivi me, sicut vestimento et diademate, iudicio meo.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 Oculus fui cæco, et pes claudo.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 Pater eram pauperum: et causam quam nesciebam, diligentissime investigabam.
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 Conterebam molas iniqui, et de dentibus illius auferebam prædam.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Dicebamque: In nidulo meo moriar, et sicut palma multiplicabo dies.
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 Radix mea aperta est secus aquas, et ros morabitur in messione mea.
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 Gloria mea semper innovabitur, et arcus meus in manu mea instaurabitur.
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 Qui me audiebant, expectabant sententiam, et intenti tacebant ad consilium meum.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 Verbis meis addere nihil audebant, et super illos stillabat eloquium meum.
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 Expectabant me sicut pluviam, et os suum aperiebant quasi ad imbrem serotinum.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 Siquando ridebam ad eos, non credebant, et lux vultus mei non cadebat in terram.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 Si voluissem ire ad eos, sedebam primus: cumque sederem quasi rex, circumstante exercitu, eram tamen mœrentium consolator.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
