Job 6
1 Respondens autem Iob, dixit:
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Utinam appenderentur peccata mea, quibus iram merui: et calamitas, quam patior, in statera.
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 Quasi arena maris hæc gravior appareret: unde et verba mea dolore sunt plena:
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 Quia sagittæ Domini in me sunt, quarum indignatio ebibit spiritum meum, et terrores Domini militant contra me.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Numquid rugiet onager cum habuerit herbam? aut mugiet bos cum ante præsepe plenum steterit?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Aut poterit comedi insulsum, quod non est sale conditum? aut potest aliquis gustare, quod gustatum affert mortem?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 Quæ prius nolebat tangere anima mea, nunc præ angustia, cibi mei sunt.
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Quis det ut veniat petitio mea: et quod expecto, tribuat mihi Deus?
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Et qui cœpit, ipse me conterat: solvat manum suam, et succidat me?
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Et hæc mihi sit consolatio ut affligens me dolore, non parcat, nec contradicam sermonibus Sancti.
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 Quæ est enim fortitudo mea ut sustineam? aut quis finis meus, ut patienter agam?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Nec fortitudo lapidum fortitudo mea, nec caro mea ænea est.
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Ecce, non est auxilium mihi in me, et necessarii quoque mei recesserunt a me.
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 Qui tollit ab amico suo misericordiam, timorem Domini derelinquit.
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 Fratres mei præterierunt me, sicut torrens qui raptim transit in convallibus.
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Qui timent pruinam, irruet super eos nix.
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 Tempore, quo fuerint dissipati, peribunt: et ut incaluerit, solventur de loco suo.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 Involutæ sunt semitæ gressuum eorum: ambulabunt in vacuum, et peribunt.
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 Considerate semitas Thema, itinera Saba, et expectate paulisper.
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 Confusi sunt, quia speravi: venerunt quoque usque ad me, et pudore cooperti sunt.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 Nunc venistis: et modo videntes plagam meam timetis.
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Numquid dixi: Afferte mihi, et de substantia vestra donate mihi?
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 Vel, Liberate me de manu hostis, et de manu robustorum eruite me?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Docete me, et ego tacebo: et siquid forte ignoravi, instruite me.
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 Quare detraxistis sermonibus veritatis, cum e vobis nullus sit qui possit arguere me?
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Ad increpandum tantum eloquia concinnatis, et in ventum verba profertis.
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Super pupillum irruitis, et subvertere nitimini amicum vestrum.
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Verumtamen quod cœpistis explete: præbete aurem, et videte an mentiar.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Respondete obsecro absque contentione: et loquentes id quod iustum est, iudicate.
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Et non invenietis in lingua mea iniquitatem, nec in faucibus meis stultitia personabit.
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
