Job 29
1 Addidit quoque Job, assumens parabolam suam, et dixit:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 [Quis mihi tribuat ut sim juxta menses pristinos, secundum dies quibus Deus custodiebat me?
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 Quando splendebat lucerna ejus super caput meum, et ad lumen ejus ambulabam in tenebris:
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 sicut fui in diebus adolescentiæ meæ, quando secreto Deus erat in tabernaculo meo:
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 quando erat Omnipotens mecum, et in circuitu meo pueri mei:
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 quando lavabam pedes meos butyro, et petra fundebat mihi rivos olei:
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 quando procedebam ad portam civitatis, et in platea parabant cathedram mihi.
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 Videbant me juvenes, et abscondebantur: et senes assurgentes stabant.
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 Principes cessabant loqui, et digitum superponebant ori suo.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 Vocem suam cohibebant duces, et lingua eorum gutturi suo adhærebat.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 Auris audiens beatificabat me, et oculus videns testimonium reddebat mihi:
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 eo quod liberassem pauperem vociferantem, et pupillum cui non esset adjutor.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 Benedictio perituri super me veniebat, et cor viduæ consolatus sum.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 Justitia indutus sum, et vestivi me, sicut vestimento et diademate, judicio meo.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 Oculus fui cæco, et pes claudo.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 Pater eram pauperum, et causam quam nesciebam diligentissime investigabam.
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 Conterebam molas iniqui, et de dentibus illius auferebam prædam.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 Dicebamque: In nidulo meo moriar, et sicut palma multiplicabo dies.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 Radix mea aperta est secus aquas, et ros morabitur in messione mea.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 Gloria mea semper innovabitur, et arcus meus in manu mea instaurabitur.
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 Qui me audiebant, expectabant sententiam, et intenti tacebant ad consilium meum.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 Verbis meis addere nihil audebant, et super illos stillabat eloquium meum.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 Expectabant me sicut pluviam, et os suum aperiebant quasi ad imbrem serotinum.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 Siquando ridebam ad eos, non credebant: et lux vultus mei non cadebat in terram.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 Si voluissem ire ad eos, sedebam primus: cumque sederem quasi rex, circumstante exercitu, eram tamen mœrentium consolator.]
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
