< 민수기 33 >
1 이스라엘 자손이 모세와 아론의 관할하에 그 항오대로 애굽 땅에서 나오던 때의 노정이 이러하니라
Nämät ovat Israelin lasten matkustukset, kuin he läksivät Egyptin maalta, joukkoinsa jälkeen, Moseksen ja Aaronin kautta.
2 모세가 여호와의 명대로 그 노정을 따라 그 진행한 것을 기록하였으니 그 진행한 대로 그 노정은 이러하니라
Ja Moses kirjoitti heidän matkustuksensa, niinkuin he matkustivat Herran käskyn jälkeen. Ja nämät ovat heidän matkustuksensa heidän lähdentönsä jälkeen:
3 그들이 정월 십오일에 라암셋에서 발행하였으니 곧 유월절 다음날이라 이스라엘 자손이 애굽 모든 사람의 목전에서 큰 권능으로 나왔으니
Ja he matkustivat Ramesesta viidentenätoistakymmenentenä päivänä ensimäisenä kuukautena: toisena päivänä pääsiäisestä, läksivät Israelin lapset ulos korkian käden kautta, kaikkein Egyptiläisten nähden.
4 애굽인은 여호와께서 그들 중에 치신 그 모든 장자를 장사하는 때라 여호와께서 그들의 신들에게도 벌을 주셨더라
Ja Egyptiläiset hautasivat kaikki esikoisensa, jotka Herra heidän seassansa lyönyt oli, ja Herra oli myös antanut tuomion käydä heidän jumalainsa ylitse.
5 이스라엘 자손이 라암셋에서 발행하여 숙곳에 진 쳤고
Koska Israelin lapset olivat vaeltaneet Ramesesta, niin he sioittivat itsensä Sukkotiin.
6 숙곳에서 발행하여 광야 끝 에담에 진 쳤고
Ja matkustivat Sukkotista, ja sioittivat itsensä Etamiin, joka on korven äärellä.
7 에담에서 발행하여 바알스본 앞 비하히롯으로 돌아가서 믹돌 앞에 진 쳤고
Ja he matkustivat Etamista ja palasivat PiiHahirotiin, joka on BaalZephoniin päin, ja sioittivat itsensä Migdolin kohdalle.
8 하히롯 앞에서 발행하여 바다 가운데로 지나 광야에 이르고 에담 광야로 삼일 길쯤 들어가서 마라에 진 쳤고
Ja he matkustivat Hahirotin editse ja kävivät keskeltä merta korpeen, ja matkustivat kolme päiväkuntaa Etamin korvessa, ja sioittivat itsensä Maraan.
9 마라에서 발행하여 엘림에 이르니 엘림에는 샘물 열 둘과 종려 칠십 주가 있으므로 거기 진 쳤고
Ja he matkustivat Marasta ja tulivat Elimiin: ja Elimissä oli kaksitoistakymmentä lähdettä, ja seitsemänkymmentä palmupuuta, ja sioittivat itsensä siellä.
Ja he matkustivat Elimistä, ja sioittivat itsensä Punaisen meren tykö.
11 홍해 가에서 발행하여 신 광야에 진 쳤고
Ja matkustivat Punaisen meren tyköä, ja sioittivat itsensä Sinin korpeen.
Ja he matkustivat Sinin korvesta, ja sioittivat itsensä Dophkaan.
13 돕 가에 진 쳤고 돕가에서 발행하여 알루스에 진 쳤고
Ja he matkustivat Dophkasta, ja sioittivat itsensä Alusiin.
14 알루스에서 발행하여 르비딤에 진 쳤는데 거기는 백성의 마실 물이 없었더라
Ja he matkustivat Alusista, ja sioittivat itsensä Raphidimiin, ja siinä ei ollut kansalle vettä juoda.
15 르비딤에서 발행하여 시내 광야에 진 쳤고
Ja he matkustivat Raphidimista, ja sioittivat itsensä Sinain korpeen.
16 시내 광야에서 발행하여 기브롯핫다아와에 진 쳤고
Ja he matkustivat Sinain korvesta, ja sioittivat itsensä Himohaudoille.
17 기브롯핫다아와에서 발행하여 하세롯에 진 쳤고
Ja he matkustivat Himohaudoilta, ja sioittivat itsensä Hatserotiin.
Ja he matkustivat Hatserotista, ja sioittivat itsensä Ritmaan.
Ja he matkustivat Ritmasta, ja sioittivat itsensä Rimmon Paretsiin.
Ja he matkustivat Rimmon Paretsista, ja sioittivat itsensä Libnaan.
Ja he matkustivat Libnasta, ja sioittivat itsensä Rissaan.
Ja he matkustivat Rissasta, ja sioittivat itsensä Kehelaan.
Ja he matkustivat Kehelasta, ja sioittivat itsensä Sapherin vuorelle.
Ja he matkustivat Sapherin vuorelta, ja sioittivat itsensä Haradaan.
Ja he matkustivat Haradasta ja sioittivat itsensä Makhelotiin.
Ja he matkustivat Makhelotista, ja sioittivat itsensä Tahatiin.
Ja he matkustivat Tahatista, ja sioittivat itsensä Taraan.
Ja he matkustivat Tarasta, ja sioittivat itsensä Mitkaan.
Ja he matkustivat Mitkasta, ja sioittivat itsensä Hasmonaan.
Ja he matkustivat Hasmonasta, ja sioittivat itsensä Moserotiin.
31 모세롯에서 발행하여 브네야아간에 진 쳤고
Ja he matkustivat Moserotista, ja sioittivat itsensä BeneJaekaniin.
32 브네야아간에서 발행하여 홀하깃갓에 진 쳤고
Ja he matkustivat BeneJaekanista, ja sioittivat itsensä Horgidgadiin.
Ja he matkustivat Horgidgadista, ja sioittivat itsensä Jotbataan.
Ja he matkustivat Jotbatasta, ja sioittivat itsensä Abronaan.
35 아브로나에서 발행하여 에시온게벨에 진 쳤고
Ja he matkustivat Abronasta, ja sioittivat itsensä Etseongeberiin.
36 에시온게벨에서 발행하여 신 광야 곧 가데스에 진 쳤고
Ja he matkustivat Etseongeberistä, ja sioittivat itsensä Sinin korpeen, se on Kades.
37 가데스에서 발행하여 에돔 국경 호르산에 진 쳤더라
Ja he matkustivat Kadeksesta, ja sioittivat itsensä Horin vuorelle, joka on Edomin maan rajoilla.
38 이스라엘 자손이 애굽 땅에서 나온 지 사십년 오월 일일에 제사장 아론이 여호와의 명으로 호르산에 올라가 거기서 죽었으니
Siinä meni pappi Aaron Horin vuorelle, Herran käskyn jälkeen, ja kuoli siellä neljäntenäkymmenentenä vuotena, sittekuin Israelin lapset olivat lähteneet Egyptin maalta, ensimäisenä päivänä viidennestä kuusta.
39 아론이 호르산에서 죽던 때에 나이 일백 이십 삼세이었더라
Ja Aaron oli sadan ja kolmenkolmattakymmentä vuotinen kuollessansa Horin vuorella.
40 가나안 땅 남방에 거한 가나안 사람 아랏 왕이 이스라엘의 옴을 들었더라
Silloin kuuli Arad Kanaanealaisten kuningas, joka asui etelään päin Kanaanin maalla, että Israelin lapset tulleet olivat.
41 그들이 호르산에서 발행하여 살모나에 진 쳤고
Ja he matkustivat Horin vuorelta, ja sioittivat itsensä Salmonaan.
Ja he matkustivat Salmonasta, ja sioittivat itsensä Phunoniin.
Ja he matkustivat Phunonista, ja sioittivat itsensä Obotiin.
44 오봇에서 발행하여 모압 변경 이예아바림에 진 쳤고
Ja he matkustivat Obotista, ja sioittivat itsensä Iije Abarimiin, Moabin rajoille.
Ja he matkustivat Iijestä, ja sioittivat itsensä DibonGadiin.
46 디본갓에서 발행하여 알몬디블라다임에 진 쳤고
Ja he matkustivat DibonGadista, ja sioittivat itsensä AlmonDiblataimiin.
47 알몬디블라다임에서 발행하여 느보 앞 아바림 산에 진 쳤고
Ja he matkustivat AlmonDiblataimista, ja sioittivat itsensä Abarimin vuorille Nebon kohdalle.
48 아바림 산에서 발행하여 여리고 맞은편 요단 가 모압 평지에 진쳤으니
Ja he matkustivat Abarimin vuorilta, ja sioittivat itsensä Moabin kedoille, Jordanin tykö, Jerihon kohdalle.
49 요단 가 모압 평지의 진이 벧여시못에서부터 아벨싯딤에 미쳤었더라
Ja he sioittivat itsensä Jordanin tykö hamasta BetJesimotista, niin AbelSittimiin Moabin kedoille.
50 여리고 맞은편 요단 가 모압 평지에서 여호와께서 모세에게 일러 가라사대
Ja Herra puhui Mosekselle, Moabin kedoilla, Jordanin tykönä Jerihon kohdalla, sanoen:
51 이스라엘 자손에게 말하여 그들에게 이르라 너희가 요단을 건너 가나안 땅에 들어가거든
Puhu Israelin lapsille, ja sano heille: kuin te olette tulleet Jordanin ylitse Kanaanin maalle,
52 그 땅 거민을 너희 앞에서 다 몰아내고 그 새긴 석상과 부어 만든 우상을 다 파멸하며 산당을 다 훼파하고
Niin teidän pitää kaikki sen maan asuvaiset teidän edestänne ajaman pois, ja kaikki heidän maalauksensa ja valetut kuvansa hukuttaman, ja kaikki heidän korkeutensa hävittämän,
53 그 땅을 취하여 거기 거하라 내가 그 땅을 너희 산업으로 너희에게 주었음이라
Ja niin teidän pitää maan omistaman ja asuman siinä; sillä teille olen minä maan antanut omistaaksenne sen.
54 너희의 가족을 따라서 그 땅을 제비뽑아 나눌 것이니 수가 많으면 많은 기업을 주고 적으면 적은 기업을 주되 각기 제비뽑힌 대로 그 소유가 될 것인즉 너희 열조의 지파를 따라 기업을 얻을 것이니라
Ja teidän pitää maan jakaman arvalla teidän sukukunnillenne. Joita usiampi on, niille pitää teidän enempi antaman perinnöksensä, ja joita vähempi on, niille vähemmän perinnöksensä; kuin arpa lankee kullekin, niin pitää hänen sen ottaman: teidän isäinne sukukuntain jälkeen pitää teidän perimän.
55 너희가 만일 그 땅 거민을 너희 앞에서 몰아내지 아니하면 너희의 남겨둔 자가 너희의 눈에 가시와 너희의 옆구리에 찌르는 것이 되어 너희 거하는 땅에서 너희를 괴롭게 할 것이요
Mutta jollette maan asuvaisia aja ulos teidän edestänne, niin pitää ne, jotka te heistä jätätte, oleman teille niinkuin orjantappurat silmissänne, ja keihäs kyljessänne; sillä heidän pitää ahdistaman teitä sillä maalla, kussa te asutte.
56 나는 그들에게 행하기로 생각한 것을 너희에게 행하리라
Niin tapahtuu, että minä teen niin teille, kuin minä aioin heille tehdä.