Giobbe 14

1 L’uomo, nato di donna, vive pochi giorni, e sazio d’affanni.

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

2 Spunta come un fiore, poi è reciso; fugge come un’ombra, e non dura.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

3 E sopra un essere così, tu tieni gli occhi aperti! e mi fai comparir teco in giudizio!

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

4 Chi può trarre una cosa pura da una impura? Nessuno.

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

5 Giacché i suoi giorni son fissati, e il numero de’ suoi mesi dipende da te, e tu gli hai posto un termine ch’egli non può varcare,

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

6 storna da lui lo sguardo, sì ch’egli abbia un po’ di requie, e possa godere come un operaio la fine della sua giornata.

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

7 Per l’albero, almeno c’è speranza; se è tagliato, rigermoglia e continua a metter rampolli.

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

8 Quando la sua radice è invecchiata sotto terra, e il suo tronco muore nel suolo,

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

9 a sentir l’acqua, rinverdisce e mette rami come una pianta nuova.

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

10 Ma l’uomo muore e perde ogni forza; il mortale spira e… dov’è egli?

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

11 Le acque del lago se ne vanno, il fiume vien meno e si prosciuga;

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

12 così l’uomo giace, e non risorge più; finché non vi sian più cieli, ei non si risveglierà né sarà più destato dal suo sonno.

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

13 Oh, volessi tu nascondermi nel soggiorno de’ morti, tenermi occulto finché l’ira tua sia passata, fissarmi un termine, e poi ricordarti di me!… (Sheol h7585)

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

14 Se l’uomo, dopo morto, potesse ritornare in vita, aspetterei tutti i giorni della mia fazione, finché giungesse l’ora del mio cambio;

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

15 tu mi chiameresti e io risponderei, tu brameresti rivedere l’opera delle tue mani.

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

16 Ma ora tu conti i miei passi, tu osservi i miei peccati;

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

17 le mie trasgressioni sono sigillate in un sacco, e alle mie iniquità, altre ne aggiungi.

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

18 La montagna frana e scompare, la rupe e divelta dal suo luogo,

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

19 le acque rodono la pietra, le loro inondazioni trascinan via la terra: così tu distruggi la speranza dell’uomo.

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

20 Tu lo sopraffai una volta per sempre, ed egli se ne va; gli muti il sembiante, e lo mandi via.

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

21 Se i suoi figliuoli salgono in onore, egli lo ignora; se vengono in dispregio, ei non lo vede;

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

22 questo solo sente: che il suo corpo soffre, che l’anima sua è in lutto”.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.